Leijonilla yllättävä vahvuus Sotshissa – ”Harvinaista Suomelle”
Kuva: Juha Tamminen
Leijonien kahden avauspelin vahvuus Sotshissa on ollut hieman yllättäenkin maalinteon tehokkuus.
Suomalaisryhmä on onnistunut iskemään paikoistaan sekä Itävalta- että Norja-pelissä varsin tehokkaasti.
– Erityisesti meidän hyökkäyspelaaminen on suoraviivaista, on saatu paljon paikkoja ja onnistumisia. Hyvän oloinen joukkue – on kokeneita pelaajia sekä nuoruuden intoa. On sellainen hyvä sekoitus kasassa, Sotshista tavoitettu Leijona-valmentaja Lauri Marjamäki kommentoi SuomiKiekko-sivustolle.
Vaikean avauspelin jälkeen käskijä näki Leijonien pelissä monen asian menneen oikeaan suuntaan.
– Varsinkin kenttätasapaino oli parempaa. Ensimmäisessä pelissä annettiin varsinkin paljon vastahyökkäyksiä. Siinä puolustus ei vielä paljon auttanut (Tuukka) Raskia. Mutta toinen peli oli jo paljon parempaa.
Kahden pelin jälkeen joukkue lähtee kuitenkin luottavaisin mielin kohti kivenkovaa Kanada-peliä sunnuntaina.
– Toinen asia on ollut maalinteon kova tehokkuus, mikä on harvinaista Suomelle. Toivottavasti jatkuu samanlaisena turnauksen edetessä.
Lohkovaiheen päätöspelissä myös Marjamäen mukaan testataan ensimmäistä kertaa Leijona-ryhmä todenteolla.
– Hieno mennä kohti Kanada-kohtaamista, siitä tulee hieno testi meille, valmentaja kiteytti.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa