Leijona-arvostelu: Kari Lehtoselle puhtaat paperit – Suomi ei kaatunut maalivahtiin
Kari Lehtonen: 9
Leijonat kärsi kirvelevän 1-2-tappion Ruotsille olympialaisten välierässä. Suomen maalia vartioinut Lehtonen teki voitavansa ja kuului Leijonien parhaimmistoon.
Lehtosen valmistautuminen otteluun ei sujunut aivan normaalisti. Mies sai kuulla noin tunti ennen ottelun alkua saavansa aloitusvuoron, sillä Tuukka Rask ei kokenut olevansa pelikunnossa.
Tästä huolimatta Leijona-vahdin otteissa ei voinut havaita minkäänlaista hermostumisen tai epävarmuuden merkkejä. Ruotsi aloitti ottelun höyryjunan lailla, mutta Lehtonen pysäytti kaikki kiekot varmasti saaden itseluottamusta.
Isokokoinen Lehtonen piti maalin koskemattomana aina pelin puoliväliin saakka. Suomi hukkasi kiekon omalla alueella eikä Suomen kenttätasapaino ollut kunnossa. Parilla syötöllä Ruotsi rakensi takatolpalle avopaikan Loui Erikssonille. Lehtonen oli hyvin mukana, muttei millään ehtinyt kiekon eteen.
Ruotsin toinen maali syntyi ylivoimalla. Alivoimanelikon hyökkääjät eivät lukeneet tilannetta oikein ja Erik Karlsson pääsi lataamaan voimalla kiekon verkon perukoille. Lehtonen oli tilanteessa omien miesten sokaisema ja lopulta limppu livahti kainalosta maaliin. Kiekko olisi ollut otettavissa, mutta maalia edelsi kenttäpelaajien erheet.
Päätöserässä Ruotsi keskittyi varjelemaan omaa maaliaan ja Lehtoselle kirjattiin torjuntoja vain kolme kappaletta. Yhteensä ”Kärppä” nappasi 23 laukausta.
Kokonaisuutta tarkastellen voi todeta Lehtosen onnistuneen hyvin. Voittomaali oli otettavissa, mutta tällä kertaa ei tarttunut. On hyvä muistaa, että varsinkin avauserässä Lehtonen piti Leijonia pystyssä varmoin ottein.
Kultaunelma ei mennyt murskaksi Lehtosen takia, vaan syy oli kehnohkossa hyökkäyspelissä. Välierän perusteella valmennus voi huoletta heittää Lehtosen maaliin lauantaiseen pronssipeliin.
SuomiKiekko-sivuston toimitus
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?