Kokenut maailmanmatkaaja luottaa Mestis-sensaation vireeseen: ”Kuulutaan kärkipäähän”
Kuva: Ilari Isotalo
Ikäisekseen jo maailmaa ja paljon eri paikkoja nähnyt Aleksis Ahlqvist on sopeutunut syksyn ja talven mittaan mainiosti Keravalle.
SuomiKiekko-sivusto tapasi varmasti läpi alkukauden pelanneen HCK-torjujan Turun visiitin yhteydessä.
– Erittäin mukavaa on kyllä ollut. Viime vuodet ovat olleet hieman seikkailua, nyt oli ikään kuin paluu arkeen ja rutiinin ääreen, Ahlqvist ynnäsi.
JYPin organisaatiosta aikanaan maailmalle lähtenyt torjuja ehti edelliset kolme kautta lähteä joka vuosi kesken sesongin ulkomaille. Nyt on ilmeisesti tarkoitus jatkaa koko kausi samassa seurassa?
– Heh, kyllä. Tänne on nyt hyvin sopeuduttu ja joukkueena löydetty hyvä vire. Joten kiva on ollut pelata.
Ulkomailla Ruotsissa ja Ranskassa piipahtanut vahti kertasi eri osoitteiden tarjonneen paljon taskuun.
– Kyllähän ne ovat aina mielenkiintoisia reissuja. Saa uusia näkökulmia ja tapoja toimia sekä näkee hieman erilaisia kulttuureita. Ihan mielekästä nähdä välillä vähän muutakin maailmaa.
HCK:n vire ei hyydy
Sarjataulukossa tiukasti itsensä aivan kärkiryhmien kantaan sitoutunut HCK on ollut koko sarjan suurimpia yllätyksiä. Ahlqvist ei ainakaan myönnä hyvän kauden yllättäneen. – Se on vastannut aikalailla meidän odotuksia. Kyllä me kuulutaan kärkipäähän. Sen verran laadukas ja kokenut joukkue meillä on kasassa. Näetkö, että HCK on myös keväällä yksi musista hevosista mestaruudesta taistellessa? – Ehdottomasti. Turha tässä on lähteä nöyristelemään – jokainen peli pystytään tällä nipulla voittamaan, Ahlqvist pohti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!