Jokerit palkkasi uuden toimitusjohtajan – ”Kovin juttu sitten Helsingin olympialaisten”
Kuva: Juha Tamminen
Jokerit Hockey Club Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Jukka Kohosen.
Seura ilmoitti asiasta verkkosivuillaan.
Kohonen saapuu helsinkiläisseuran palvelukseen Sanoman markkinointijohtajan paikalta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään virallisesti 1.3.2014.
Valinta oli Harry Harkimon mukaan iso helpotus.
-Tässä meni kuukauden verran pidempään kuin olin alun perin ajatellut, mutta nyt olen todella tyytyväinen valintaamme. Meillä on paljon töitä edessä KHL:ään siirtymistä ajatellen ja Jukka on ammattitaidoltaan oikea mies johtamaan seuraa, Harkimo kertoi.
Korhonen itse kertoi valinnan olleen helppo.
-Ei tällaiseen kutsuun voi vastata kieltävästi. Olen elänyt jääkiekkoa selkäytimelläni niin pitkään. Nyt meillä on vieläpä ihan mieletön mahdollisuus tehdä jotain, mitä suomalaisessa urheilussa ei ole tehty ikinä, Kohonen kertasi.
Tulevalta seurapomolta löytyy side Jokereihin juniorikiekosta. Pelipaita löytyy yhä miehen mukaan kaapista. Sen myötä KHL:n tuoma haaste uudessa työssä on enemmän kuin mieluisa.
– Joku sanoi, että tämä on kovin juttu sitten Helsingin olympialaisten. Liigaa on pelattu 40 vuotta ja Jokereiden brändi on todella vahva. Nyt on oikea aika ottaa askel eteenpäin, toimitusjohtaja tiivisti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?