Jokerit jäädyttää kaksi pelinumeroa – hallin katossa kohta kaksi samaa paitaa!

Jokerit muistaa kahta legendaarista pelaajaansa jäädyttämällä näiden pelinumerot, seura kertoo kotisivuillaan.
Henry Lepän (15) ja Timo Turusen (17) paidat hilataan Hartwall Arenan kattoon 5. maaliskuuta ennen Pelicans-ottelun alkua.
– Viimeisellä Liiga-kaudella haluamme kunnioittaa pelaajia, jotka olivat nostamassa Jokereita huipulle seuran alkuvuosina. Henry Lepän ja Timo Turusen merkitys 1970-luvun Jokereille oli valtaisa. He pysyivät uskollisina omalle seuralle uransa loppuun saakka, sanoo Jokereiden puheenjohtaja Harry Harkimo.
Hieman harvinaisemmaksi jäädytyksen tekee Turusen osalta se, että myös Jari Kurrin paita numero 17 on jäädytetty Jokereissa. Kurri tuli tunnetuksi numerosta 17 menestyksekkäällä NHL-urallaan.
Jokereissa hän esiintyi numeroilla 11 ja 71.
– Leppä ja Turunen ovat kaksi suurta jokeri-ikonia, jotka pelasivat pitkän uran seurassa. On hieno kunnia nostaa näiden pelaajien paidat Hartwall Arenan kattoon, sanoo GM Kurri, joka myös pelasi sekä Lepän että Turusen kanssa ennen lähtöään NHL:ään.
Jokerit on aiemmin jäädyttänyt Waltteri Immosen (24), Esa Tikkasen (5), Kurrin (17), Otakar Janeckyn (91) ja Petri Variksen (23) numerot.
Markus Hännikäinen vaihtaa paitaa
Turkulaislähtöinen Leppä siirtyi Jokereihin kaudeksi 1969-70 ja vietti seurassa kaikkiaan 11 kautta.
Hän on Jokereiden kaikkien aikojen kolmanneksi tehokkain pistemies SM-sarjassa ja SM-liigassa. Laitahyökkääjä viimeisteli 363 ottelussa 179+168=347 tehopistettä. Myös kaikkien aikojen maalipörssissä hän on kolmantena.
Suomessa pääsarjatasolla Leppä ei koskaan edustanut muita seuroja. Hän voitti Jokereissa SM-kultaa kaudella 1972-73 ja hopeaa 1970-71.
Maajoukkueessa hyökkääjä pelasi 117 A-maaottelua tehoin 29+26=55. Hänet aateloitiin jääkiekkoleijonaksi numero 104 vuonna 1996.
Lepän numeroa 15 on tällä kaudella Jokereissa käyttänyt hyökkääjä Markus Hännikäinen. Hän ottaa loppukaudeksi käyttöönsä numeron 19.
Turunen oli taitokiekon ilmentymä
Timo Turunen pelasi Töölön Vesassa Suomen sarjaa ja vaihtoi luontevasti jokeripaitaan, kun seura perustettiin vuonna 1967 Vesan jääkiekkotoiminnan pohjalle.
Turusesta muodostui Jokereiden alkuvuosina uuden seuran kasvot ja taitokiekon ilmentymä. Lepän tapaan hän ei Suomessa pääsarjatasolla edustanut muita seuroja kuin Jokereita.
Pienikokoinen Turunen johti kuuluisaa nallipyssyketjua, jossa laidoilla pelasivat Timo Kyntölä ja Pentti Hiiros.
Keskushyökkääjä teki kahdeksan kauden aikana Jokereissa 263 ottelussa 194+123=317 tehopistettä ja on seuran kaikkien aikojen pistepörssissä neljäntenä sekä maalipörssissä toisena.
Hän voitti SM-sarjan maali- ja pistepörssin mestaruuskaudella 1972-73 sekä maalipörssin myös seuraavalla kaudella.
Maajoukkuessa Turunen pelasi 62 A-maaottelua tehoin 16+9=25. Turunen aateloitiin jääkiekkoleijonaksi numero 144 vuonna 2004.
Lisäksi 100€ bonus! Jos vetosi menee ohi, saat panoksen takaisin!
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- TPS:stä ja Ilveksestä tuttu suomalaisjärkäle vapaille markkinoille – takana pisterikas kausi!
- Lähde: Jarmo Kekäläinen vetämässä todellisen ässän hihastaan – jymyhankinta vireillä!
- Komea ura jatkuu! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden työpaikka
- Latvian mitalijuhlissa huvittava yksityiskohta! Lähettivät Yhdysvalloille kauniin kuitin
- Paljastus: Teuvo Teräväinen oltiin lähellä kaupata toiseen NHL-seuraan
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Lasse Kukkonen suivaantui C Moren studiossa Kanadan MM-kapteenin tempauksesta: ”Kuin vanhojen autojen kauppias”
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Tämä ei ole aprillipilaa! CHL:ään tulossa kolme erikoista sääntömuutosta
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa