Valtteri Filppula: ”Täällä virheistä ei joudu sivuun”
Tampa Bayn keskushyökkääjä Valtteri Filppula on juuri nyt NHL:n kuumin suomalaispelaaja. Aina luotettavana kahden suunnan pelaajana tunnettu Filppula on löytänyt uudessa seurassaan nyt myös hyökkäyspäässä uuden vaihteen. Eikä vähiten valmennusjohdolta tulevan luoton myötä.
Valtteri Filppulalle, 29, kuluva kausi on ainakin tehojen puolesta NHL-uran paras toistaiseksi. Vantaalaisessa EVU:ssa kiekkokasvatuksensa saanut Filppula on tällä hetkellä kolmenkymmenen maalin tahdissa. SuomiKiekko-sivusto tapasi aiemmin viikolla Filppulan Vancouverissa.
– Pelit on mennyt tosi mukavasti ja se tietysti tuo itseluottamusta, mikä taas helpottaa pelaamista. Ainakaan tällä kaudella sellaista väkisin yrittämistä ei ole ollut, Filppula vastaa kysymykseen, onko pelaaminen ollut kuluvalla kaudella rennompaa.
Henkilökohtaisella tasolla Filppulan lähtökohdat kauteen olivat hyvin erinlaiset kuin aiemmin. Jos Detroitissa aiemmin suomalaissentteri oli enemmänkin junioriosastoa Henrik Zetterbergin, Pavel Datsjukin ja muiden rinnalla, nuoressa Tampassa Filppula on iso esimerkki junioreille.
Vancouverissa Tampalla oli seitsemän tulokasta kokoonpanossa.
– Onhan se erilainen lähtökohta. Nyt, kun on itse niitä vanhimpia, niin tietysti haluaa olla hyvänä esimerkkinä. Detroitissa sitä katsoi itse niitä vanhempia, mutta nyt asetelma on toisinpäin, ”Valle” pyörittelee.
Vastuu ja vapaus
Kokemus ja johtajuus tuo vastuuta, mutta myös vapauksia. Tampan ja Filppulan peliä katsellessa ei voi olla huomaamatta suomalaispelaajan otteista huokuvaa rentoutta, mikä varmasti johtuu, ainakin osin, siitä, ettei Filppulan korvia huudeta Tampassa punaiseksi virheistä. – Meillä, kun on täällä vähemmän kokeneita pelaajia, niin ehkä saa pelata enemmän, vaikka tekeekin virheitä välillä. Detroitissa oli niin paljon jätkiä, että jos peli ei kulkenut, niin välillä joutui sivuun. Mutta aina mä olen samalla tavalla pelannut, ei se silleen valmentajasta ole kiinni, Filppula myöntää. Itäisen konferenssin kärkitaistossa hyvissä asemissa oleva Tampa on tehnyt hienon käännöksen viime kaudesta, jolloin joukkue oli koko NHL:n kolmanneksi huonoin. Taistelu on kuitenkin kesken, Filppula muistuttaa. – Ei kannata mennä asioiden edelle. Meillä on paljon nuoria jätkiä ja tää 40:stä ottelusta 60:een on heille hyvä testi. Itsekin muistaa nuorena, että tuo on paha väli. Mutta hyvin on menny. Pelitapa on kaikille tullut tutuksi nopeasti ja luistelu on ollut meidän vahvuus, Filppula totesi SuomiKiekko-sivustolle. Tommi Seppälä, Vancouver Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa