Liiga yhä Mestiksen tehohyökkääjän tavoitteena: ”Sen eteen paiskitaan hommia”
Kuva: Ilari Isotalo
Mestiksen yksi taitavimpia hyökkääjiä oleva Ville-Vesa Vainiola alkaa löytää vaikean alkukauden jälkeen tuttua vierettään.
TUTO Hockeyn kokeneempaan kaartiin kuuluva raumalainen on omien sanojensa mukaan toipunut hyvin alkusyksyn vammoista. Mielessä siintääkin jo kevät ja ratkaisupelit.
– Päivää ennen sarjan alkua tulin vasta mukaan. Ja siihen tuli vielä pieni kolmen viikon huili, niin kyllä sitä joutui muutaman kuukauden antamaan tasoitusta muille, Vainiola tiivisti SuomiKiekko-sivustolle.
Kun joukkue ja sen pelitapa menivät uusiksi, meni vauhtiin pääsemisessä tovi.
– Ei voi kieltää, etteikö olisi vaikuttanut. Mutta nyt on päässyt jälleen hyvin rytmiin ja joulun jälkeen on päässyt paremmin ja paremmin sisään. Huomaa, että on jälleen mukava pelata.
Tavoitteet korkealla
Vainiolaa itse vietiin kesän huhuissa jo eri Liigajoukkueiden mukaan. Vaikka pisteitä tuli ja kausi oli lähes nappiosusma, jäi sopimus kuitenkin tekemättä. Nyt tavoite TUTOn mukana, mutta pääsarja on yhä mielessä. – Kyllä itsekin ylöspäin tähtään edelleen. Ja sen eteen paiskitaan hommia edelleen. Moni pelaaja on vaihtunut ja pääkäskijänkin paikalla nähtiin siirymä persoonasta toiseen, kun Juhani Tamminen siirtyi sivuun ja Ismo Lehkonen otti ohjakset käsiinsä. Miltä TUTOn tuore joukkue vaikuttaa ikäisekseen kokeneen hyökkääjän silmin? – Kiekollinen joukkue. Viime vuonna oli aika suoraviivainen pelitapa, nyt pidetään kiekkoa paljon enemmän. Molemmilla joukkueilla homma toimi ja nytkin mahdollisuudet on vaikka mihin. Viime kaudella peräti 46 pistettä nakuttanut hyökkääjä näkeekin mestaruuden ja mahdollisen Liiganousun olevan enemmän kuin realistinen. – Me ollaan voitettu vieraissakin kaikki kärkijoukkueet, joten mahdollisuudet ovat erittäin hyvät. Tosin nyt se kärkikin tuntuu olevan poikkeuksellisen tasainen – tässä on seitsemän joukkuetta, jotka voivat voittaa koko homman, Vainiola tiivisti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!