HIFK:hon palannut sentteri KHL:n huippuseurassa vierailusta: ”Ihan huikea juttu”
Kuva: SKA Pietari
Kesken viime kauden Bluesista KHL:ään siirtynyt Teemu Ramstedt sai kokea KHL:n kahdet kasvot.
Unelman keskellä elämisen ja sekavien vaiheiden näkemisen.
Tuorein kokemus näistä on viime kesältä, kun Ramstedt treidattiin SKA:sta Lev Prahan riveihin.
Siellä edessä olikin kaikkea muuta kuin yksinkertainen kuvio.
– En oikein tiedä, että mitä siinä oikein tapahtui. Ensin mut treidattiin sinne ja en tiedä olinko sitten sellainen, joka otettiin puoliväkisin sinne. Treidin yhteydessä itselle oikein oltu ajateltu mitään ruutua. Toisaalta siellä oli monta muutakin pelaajaa, jotka olivat vähän ihmeissään omasta paikastaan siellä, Ramstedt muistelee SuomiKiekko-sivuston haastattelussa ja jatkaa:
– Tuntui, että ehkä siinä joukkueen rakentamisessa oli ollut jotain häikkää, miksi sitten oli toimittu niin. Mutta kaikkiin asioihin ei oikein voi itse aina vaikuttaa. Semmoista sattuu joskus.
Tärkeää KHL:n suhteen onkin se, että isoihin yllätyksiin on osattava varautua.
– Siihen osasi itsekin asennoitua, niin eivät ne yllättäneet sitten niin pahasti. Kaikkea voi sattua ja yllätyksiä tulee, mutta jos tietää jo valmiiksi, että niitä voi tulla. Niihin voi myös hyvin valmistautua jo etukäteen.
Positiivisempi kokemus tuli puolestaan viime keväältä, kun KHL:n ehdottomiin jättiläisiin kuuluva SKA hankki suomalaissentterin riveihinsä.
Sitä kokemusta voi muistella vielä pitkään hyvillä mielin.
– Pietari ja SKA ovat varmasti kaikille Euroopassa pelaaville pelaajille iso unelma. Sai ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena pelata siellä, niin kyllä voi sanoa, että se on sellainen paikka mistä moni voi vain unelmoida. Ihan huikea juttu oli henkilökohtaisesti se, että sai olla siellä sen kevään mukana.
– Jälkikäteen kun miettii, että tekisinkö jonkun päätöksen toisin tai että olisinko päättänyt silloin olla lähtemättä, niin en kyllä olisi tehnyt sitä kyseistä päätöstä toisin. Ehdottomasti kannatti lähteä. Enkä usko, että kukaan muukaan olisi sitä paikkaa jättänyt käyttämättä.
– Se kevät oli ihan huikea juttu. Sitä ei varmasti unohda, Ramstedt naputtaa kokemukset yhteen.
Lue lisää:
Ramstedt tavotteista HIFK:ssa: ”Isossa ruudussa johtava pelaaja”
Ramstedtilla vertailussa Liigan ja SHL:n tasoerot: ”Aika tasan menisivät voitot”
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!