Lukon salama-alku venytti voittoputken viiteen: ”Peli oli paketissa jo alle viiden minuutin”
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukko jatkoi hyvää virettään kaatamalla TPS:n lauantaina 5-2-lukemin vieraissa. Lukko aloitti ottelun tehokkaasti, kun Janne Keränen ampui maalin vain 28 sekunnin pelin jälkeen. Lukko johti jo ennen ottelun viidettä minuuttia 3-1-lukemin ja suunta otteluun oli saatu.
TPS ei pystynyt enää nousemaan hätyyttelijäksi toden teolla ja siten Lukko otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa. Neljä voitoista on kolmen pisteen voittoja. Lukon valmennustiimiin kuuluva Jesse Welling kiitteli joukkueensa vauhdikasta alkua.
– Peli oli tosiaankin paketissa jo alle viiden minuutin. Tilanne vaikutti paljon pelin luonteeseen, vaikka ei se silti ollut vielä missään nimessä lopullisesti ratkennut. Vääntö oli loppuun asti kovaa ja balanssin eli hyökkäysrohkeuden ja puolustusvalmiuden oikeassa suhteessa pitämisen kanssa piti olla koko ajan tarkkana, Welling summaili ottelua Lukon kotisivuilla.
Lukon tehomiehiä ottelussa olivat Janne Keränen (2+0) ja kokoonpanoon palannut Aleksi Saarela, joka sai syöttöpisteen molempiin Keräsen maaleihin.
Myös Aaron Gagnon (1+1) ja Ilkka Mikkola (0+2) kirjauttivat tuplapisteet. Lukon maalilla Ryan Zapolski kirjautti peräti 35 torjuntaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?