Antti Raanta: ”Oli raskasta lähteä kiertueelle, kun emäntä oli juuri tullut Suomesta”
Chicago Blackhawksissa erinomaisesti aloittanut Antti Raanta koki lauantaiyönä kaksi uutta asiaa NHL:ssä: tappion varsinaisella peliajalla (Torontolle 7-3) sekä vaihdon pois kentältä kahden erän jälkeen.
– Me pelattiin mielestäni aika hyvin, mutta vastustaja käytti paikkansa tehokkaasti. Lopputulos on luonnollisesti pettymys, mutta me pelaamme huomenna uudestaan. Silloin laitetaan työvaatteet uudestaan päälle ja pitää olla valmiina LA Kingsin kaatoon, Raanta kommentoi NHLSuomi.com-sivuston haastattelussa.
Raanta kertoo laajassa haastattelussa myös siitä, kuinka AHL tuntuu välillä Suomen A-junnusarjalta, koska järki on välillä kadoksissa.
Päästyään NHL:n puolelle Raanta kiskaistiin suoraan mukaan 11 päivän pelikiertueelle.
– Ei se ollut fyysisesti mitenkään rankkaa, mutta henkisesti kenties. Sitä ennen olin odottanut 2,5 kuukautta, että emäntä tulee Suomesta tänne. Ehdin viettää 12 tuntia hänen seurassaan, kun tuli kutsu ylös ja kaksi viikkoa lisää. Vaikka se toi siihen henkisesti vähän raskautta, niin sitä ei voinut paljon muita asioita miettiä, koska itselle aukesi iso tilaisuus.
Lue koko haastattelu täältä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?