Selänteen perheessä kahdet tikit yhtä aikaa – ”Kaikki irronneet olivat tekohampaita”
Teemu Selänne toipuu hyvää vauhtia suuhunsa tulleesta mailaniskusta.
– Olin todella onnekas. Kaikki neljä hammasta, jotka menetin, olivat tekohampaita. Kaikkien tilalla on jo uudet. Hammassuojani todella pelasti minut, Selänne kertoo Anaheim Ducksin nettisivulla.
– Minulta olisi voinut murtua luu suusta. Onneksi maila ei osunut tänne (Selänne osoittaa suunsa yläosaa), sillä minulla on siellä vielä kolme levyä kolme vuotta sitten murtuneen leuan takia.
Selänteen perheessä tikkejä on tarvittu muuallekin kuin Teemun suuhun, sillä 5-vuotias Veera-tytär loukkasi kätensä leikatessaan Halloween-kurpitsaa.
– Hän oli niin onnellinen saadessaan tikit samaan aikaan kuin minä. Se oli aika hauskaa, Selänne kertoo.
Selänne oli eilen jäällä kolmatta kertaa loukkaantumisensa jälkeen ja kertoi olonsa tuntuvan hyvältä. Päävalmentaja Bruce Boudreau uskoo Selänteen palaavan jäälle piakkoin.
Saku Koivu palaa hiljalleen pelikuntoon päävammastaan, mutta Anaheimilla on kulkenut ihan mukavasti ilman suomalaiskonkareitakin: kahdeksan vieraspelin rankasta putkesta kertyi lopulta viisi voittoa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa