Lukko-lupaus hakee vauhtia Turusta: ”Paljon on varaa parantaa”
Kuva: Ilari Isotalo
Alkukaudesta niin liigaryhmässä, A-junioreissa kuin muutaman Mestis-keikankin pelaamaan ehtinyt Roni Viirlas on palannut mielellään Turkuun.
TUTO Hockeystä vauhtia hakeva nuori puolustaja kertoi vakituisen pelipaikan olevan enemmän kuin tervetullut asia levottomaan syksyyn.
SuomiKiekko-sivusto kävi jututtamassa nuorta puolustajaa Kupittaalla.
– Tulee hyvään saumaan tämä rupeama, tässä on menty aikalailla vähän siellä sun täällä. On pelattu välillä Raumalla ja välillä Lempäälässä. Pelipaikka on ollut sen takia koko ajan hieman epävarma, Viirlas pohti.
Turusta alun perin kotoisin oleva TPS-kasvatti ehti kiekkoilla uuden joukkueen mukana jo keskiviikkona, kun TUTO haki vierasvoiton Lempäälässä.
– Hyvä, että saa nyt olla ainakin toistaiseksi täällä. Avauspeli oli starttina ihan ok, mutta kyllä tässä on varaa parantaa vielä melkoisesti omaa tekemistä.
Omat tavoitteet ovat vielä maltilliset. Viime kevään pudotuspeleissä Lukon joukkueessa hyvään rooliin päässyt nuorukainen haluaa päästä ensimmäiseksi takaisin tutulle tasolleen.
– Ensisijainen tehtävä ja tavoite on saada oma peli kuosiin. Siihen malliin, missä se oli viime keväänä. Alkukausi on ollut kuitenkin enemmän ja vähämmän hankalaa.
Loppukausi Kupittaalla?
Vaikka sekä Viirlaksen että Eetu Kosken lainapestit ovat mallia toistaiseksi voimassa, on ainakin Kupittaan päässä vahva toive siitä, että kaksikko jatkaa loppukauden TUTOn riveissä. Joukkueen päävalmentaja Ismo Lehkonen otti mielellään vastaan uudet naamat. Viirlas tuo alakertaan lähtökohtaisesti kiekollista osaamista. – Turkulainen nuori, joka tuo varmasti sellaista positiivista karheutta joukkueeseen. Niin pelillisesti kuin verbaalisellakin puolella, valmentaja ennusti. Lukko-pakki on jo vähällä ajalla vakuuttanut asenteellaan vaativan käskijän. – Mitä on lyhyen aikaa nähnyt, niin hirveä vimma on tulla huippu-urheilijaksi. Se on hyvä asia, Lehkonen tiivisti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!