JYP-tähti Perrin illan sankarina: ”Näitä iltoja ei ole ollut liikaa”
Kuva: Ilari Isotalo
Tehot 2+1 ja ratkaisuosuma voittomaalikilpailussa. Kapteeni Eric Perrin nousi joukkueensa sankariksi, kun JYP haki kaksi pistettä TPS:n vieraista maalein 4-3.
SuomiKiekko-sivusto jututti taiston päätyttyä illan ratkaisuhahmoa.
– Se oli itsellekin mukava juttu, näitä iltoja ei ole tullut viime aikoina liikaa, Perrin naureskeli kamppailun tauottua.
JYP-konkari tuuletteli varsinkin kolmannessa erässä tullutta kolmatta maalia villisti. Tärkeä 3-3-tasoitus painui hieman yllättäenkin ohi Ville Hostikan.
– Se yllätti hieman itsenikin. En usko, että heidän vahtinsa osasi odottaa vetoa lainkaan, JYP-hyökkääjä myönsi.
Voitosta huolimatta ilta oli jyväskyläläisryhmälle kaikkea muuta kuin helppo. Joukkue oli varsinkin kamppailun alussa todella pahoissa vaikeuksissa.
– Alku oli vaikea meille. He saivat kolme ylivoimaa ja hallitsivat alkua mielin määrin. Se ei ole koskaan hyvä merkki.
Toisessa erässä tilanne pysyi samana. TPS hallitsi ja JYP selviytyi mukana. Oikeastaan tilanne muuttui vasta illan ensimmäisten maalien myötä.
Perrinin avausmaalin jälkeen TPS iski kaksi pikamaalia, minkä jälkeen JYP-käskijä Marko Virtanen otti aikalisän.
– Se oli tärkeää joukkueelle. Peli ei senkään lähtenyt täysin rullaamaan, mutta saimme korjattua pieniä asioita. Yksinkertaistimme peliä ja ylipäätänsä pääsimme mukaan otteluun.
Tämän jälkeen TPS ehti karata vielä kahden maalin johtoon. Tästä alkoi kuitenkin JYPin nousu. Ensin Kristian Näkyvä toi ryhmän maalin päähän, minkä jälkeen Perrin iski päätöserässä joukkueen tasoihin.
Voittomaalikilpailussa kanadalainen iski illan ratkaisevan osuman.
– Lopussa pelasimme jo paremmin. Sen myötä saimme kaksi pistettä mukaamme, mikä oli tärkeintä. Nyt katseet käännetään jo tulevaan, Perrin tiivisti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?