Lukko-laituri hehkuttaa ketjukavereitaan: ”Kemiat kohtaavat myös kaukalon ulkopuolella”
Lukolle tiistaina pisteen maalillaan tuonut Aki Kangasmäki kertoo, että yhteispeli ketjukaverien Juhani Jasun ja Janne Keräsen kanssa toimii hyvin. Pelicans voitti tiistain ottelun lopulta voittomaalikisassa, kun Kangasmäki oli vienyt ottelun jatkoajalle ensin.
Kangasmäki ja ketjukaverit pitävät yhteyttä myös kaukalon ulkopuolella ja viettävät vapaa-aikaakin yhdessä.
– Sääli vain, että Jasun pitää nykyisin pyytää vaimoltaan lupa ennen kuin pääsee ulos poikien kanssa, Kangasmäki veistelee seuransa kotisivuilla.
– Muuten oltaisiin varmaan vieläkin enemmän yhdessä, sillä kemiat kohtaavat hyvin myös kaukalon ulkopuolella.
Kangasmäki näkee miesten ominaisuuksien täydentävän hyvin toisiaan. Jasu paiskii sentterinä hyvin töitä molempiin suuntiin ja Keränen viilettää vauhdilla pitkin kaukaloa.
– Itse tuon ketjuun fyysisyyttä ja röyhkeyttä. Ei me mikään ykköskenttä olla, mutta omat hommamme hoidetaan hyvin. Usko omaan tekemiseen kasvaa kummasti, kun onnistuu välillä myös maalien muodossa.
Lukko isännöi Tapparaa perjantaina ja lauantaina samat joukkueet kohtaavat Tampereella. Raumalaiset ovat sarjassa kahdeksantena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?