Juha Pajuoja Ilveksen urheilutoimenjohtajaksi – ”Asiaa piti yksi yö miettiä”
Kuva: Juha Tamminen
Ilveksen urheilutoimenjohtajaksi on nimitetty Juha Pajuoja, 46.
Hän siirtyy Ilvekseen VMP Groupin aluejohtajan paikalta ja aloittaa urheilutoimenjohtajan tehtävässään ensi kuun alusta lukien.
Pajuojalla on takanaan lähes 20 vuoden valmentajakokemus. Ilveksessä hän on toiminut liigajoukkueen päävalmentajana ja apuvalmentajana sekä A-nuorten päävalmentajana. Hän on myös valmentanut nuorempia Ilves-junioreja.
Pajuoja on toiminut liigassa myös TPS:n ja Ässien päävalmentajana sekä usealla kaudella Suomen nuorisomaajoukkueiden päävalmentajana. Hän on ollut mukana myös Yle Urheilussa jääkiekkoasiantuntijana. Urheilutoimenjohtajan tehtävässä hän on kiinteässä yhteistyössä liigajoukkueen valmennusjohdon sekä Ilves ry:n jääkiekkotoiminnan kanssa.
– Kun viime viikon lopulla minua kysyttiin urheilutoimenjohtajan tehtäviin, niin asiaa piti yksi yö miettiä. Olen ollut lähes seitsemän kuukautta VMP:n aluejohtajana Tamperella ja ajatuksissani jo kiekkoammattilaisuuden hylännyt. Muutamia kyselyitä on tullut valmentajan pesteihin, mutta ne eivät ole ajatustani saaneet muuttumaan.
”Olen sielultani lätkäjätkä”
– Tämä työnkuva on kuitenkin niin kiinnostava, että siihen vastasin olevani kiinnostunut. Perjantaina asiat sovittiin, ja työt aloitan Ilveksessä virallisesti ensi kuun alussa. Olen sielultani lätkäjätkä, ja se maailma on aina viehättänyt. Työ on haastava, mutta näen myös ne mahdollisuudet, mitkä tässä toimessa pystyy tekemään. Liigajoukkue on isoin työsarkani, mutta päivitystä tarvitaan myös juniorikenttään. – En pelkää ottaa asioihin kantaa seurassani, sillä kokemukseni avulla uskon välillä jopa olevani oikeassa. Pyrin tuomaan johtajuutta Ilvekseen ja olla se taho, joka on omalla toiminnallaan auttamassa Ilvestä kohti pysyvää menestystä. Pyrin tekemään kaikkeni, jotta Ilveskenttä saadaan yhtenäiseksi, ja se hieno tunnelma liigapeleissä jatkuisi. – Katseet nyt kabinettiväännöistä kentälle ja arvo niille, jotka menestyksen ja tunnelman ovat luoneet. Ilves-pelaajat ja valmennusjohto ovat luoneet vahvan jään toiminnallaan. Nyt tarvitaan kaikki sitä yhdessä vahvistamaan eikä murtamaan, paaluttaa Pajuoja. Ilves-Hockeyn johto haluaa kiittää Juha Hautamaata erinomaisesta työstä, jota hän on vaikeissa olosuhteissa tehnyt viime syksystä alkaen Ilveksen hyväksi järjestämällä taustalla huomattavia kustannussäästöjä sekä kokoamalla Ilvekselle kilpailukykyisen joukkueen. Lähde: Ilveksen tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?