TPS:n huippuhankinta kovin odotuksin Liigaan: ”En halunnut lähteä minne tahansa”

TPS:ään tuoreeltaan sopimuksen tehnyt Jeff Halpern kertoo NHL:n olevan yhä miehen tavoitteena.
SuomiKiekko-sivusto tapasi yli 900 NHL-pelin konkarin siirron yhteydessä.
– Suurin syy tämän takana oli Brian Willsie. Olen jutellut hänen kanssaan jo muutaman viikon muistakin asioita. Siinä tuli puheeksi, että hän ei pelaa täällä vielä toviin, joten joukkueessa saattaisi olla tarvetta ja tilaa minulle, Halpern kertasi siirron taustoja.
Suomeen ja Turkuun lähtökohtaisesti 12. lokakuuta asti voimassa olevalla sopimuksella tuleva jenkkisentteri kertoi valinnan olleen lopulta melko helppo.
– Suurin pohdintani oli se, miten saan hoidettua perheasiat kuntoon. Vaihtoehtoina oli siirtyä Eurooppaan koko vuoden sopimuksella tai sitten odotella jotain muuta. Tämä oli ikään kuin välimalli, joka sopi erinomaisesti sekä itselleni että perheelleni.
– Harva joukkue haluaa palkata pelaajaa näin lyhyeksi ajaksi. Täällä se onnistui, mikä oli tärkeä osa valintaa. En vie kenenkään paikkaa joukkueessa, vaikka olisinkin alustavasti lyhyemmän ajan.
Hyvä ponnistuslauta eteenpäin
Viime kaudella sekä New York Rangersia että Montreal Canadiensia yhteensä 46 pelin verran edustanut hyökkääjä odottelee Suomesta kovatempoista kamppailupelaamista.
– Juttelimme Willsien kanssa hieman, mitä Liigasta kannattaa odottaa. Tiedän jo entuudestaan, että tämä on fyysinen ja tyyliltään eniten pohjoisamerikkalaista kiekkoa muistuttava sarja Euroopassa.
– Katselin yhtä peliä telkkarissa, mikä vahvisti tätä odotusta – pelaajat hakevat tosissaan koko ajan taklauksia loppuun asti, Halpern lisäsi.
Pohjoisamerikkalaistyylinen pelityyli painoikin selvästi vaakakupissa. KHL tai muut kilpailevat sarjat eivät olleet todellisia vaihtoehtoja.
– Se oli suurin syy. En halunnut lähteä minne tahansa. Täällä pystyn kehittämään omaa peliä ja toivottavasti jatkamaan samalla kaavalla kuin aiemminkin.
NHL on vielä kokeneen hyökkääjän päämääränä. Siihen Liiga antaa hyvät eväät.
– Huomasin, että moni NHL-pelaaja kävi viime vuonna työsulun aikana Suomessa kiekkoilemassa. Ja he hyötyivät paljon siitä kun sarja alkoi. Varsinkin New York Rangersin Derek Stepan kehui sarjaa juuri siitä syystä.
”En halua astua kenenkään varpaille”
Halpern on toiminut urallaan kapteenina niin Washington Capitalsissa kuin USA:n MM-kisajoukkueessakin. Onko johtajuus yksi elementti, mitä sentteri tuo myös Turkuun?
– Se on yksi vahvuuksistani. Mutta samalla en halua astua kenenkään varpaille – varsinkin jos olen näin lyhyen aikaa täällä. Joka joukkueessa on kuitenkin aina ne omat kemiat joukkueen kesken ja tietyt johtavat pelaajat pukukopissa.
– Haluan itse vain tuoda oman panokseni joukkueeseen ja auttaa tätä ryhmää voittamaan. Tuoda oman työmoraalini ja näyttää esimerkkiä joukkueessa, jenkki pohti.
TPS jatkaa pelejään jo torstaina, kun vastaan asettuu Pelicans. Vielä jetlagista toipuva Halpern uskoo alkavien pelien olevan helpoin reitti päästä takaisin pelikuntoon.
– Olen treenannut kovaa, mutta pelit ovat aina oma maailmansa. Kiva silti päästä heti pelaamaan. Se on kuitenkin se syy, miksi täällä olen, hyökkääjä tiivisti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin