SaiPa toistamaan yllätystään – ”Viime kausi antoi uskoa ja nälkää”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella 10 parhaan joukkoon itsensä kaikkien yllätykseksi raahannut SaiPa lähtee tulevalle kaudelle tutuin eväin.
Joukkueen päävalmentaja Pekka Tirkkonen kertoo ryhmän tilanteen olevan hyvä kauden kynnyksellä.
– Odottavat mietteet. Harjoituskausi saatiin vedettyä kuitenkin kohtuullisen hyvin läpi ja vähin vammoin. Hienoa päästä taas tositoimiin, käskijä kertaa SuomiKiekko-sivustolle.
Viime kauden pudotuspelipaikka antaa Tirkkosen mukaan koko lappeenrantalaisseuralle lisäpuhtia myös jatkoon.
– Viime kausi antoi uskoa ja nälkää sen suhteen. Se oli hyvä monessakin mielessä, joten uskon kaikilla olevan entisestään nälkää kehittyä siitä.
Työnteko elinehtona
Vaikka vaihtuvuus on SaiPassa kesän aikana ollut pientä, on joukkueessa nähty myös isoja muutoksia. Tirkkonen kertoo olevansa tyytyväinen uuden joukkueen hitsautumiseen. – Muutoksia on tullut. Maalivahtikaksikko meni uusiksi – meillä on varmasti tasapainoinen kaksikko sen suhteen. Tämän lisäksi uudet kaverit (Ryan) Glennin, (Patrick) Davisin, (Janne) Tavin ja (Rony) Ahosen johdolla ovat tulleet hyvin joukkueeseen. Lappeenrantalaisjoukkue on opittu tuntemaan viime kausina energisestä sekä työteliäästä pelityylistään. Siihen ei tulossa jatkossakaan muutosta. – Me ollaan aikalailla samantyyppinen joukkue kuin viime vuonnakin. Energinen ja nyt ehkä vielä hieman urheilullisempi kuin aiemmin. Yksilötasolla monella on kovat tavoitteet tulevalle kaudelle, joten tekemisen taso on ollut jo kesällä korkea. – Se on meille se elinehto. Meillä ei välttämättä ole se sarjan taitavin joukkue, mutta energiaa ja työteliäisyyttä riittää. Ja se on se meidän tapa tehdä hommia. SaiPa aloittaa kautensa torstaina, kun joukkue kohtaa kotonaan KalPan. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!