Niklas Hagman valitsi Ässät ulkomaiden sijaan: ”Viime kausi oli raskas henkisesti”
Kuva: Ilari Isotalo
Liigan yksi mielenkiintoisimmista paluumuuttajista on Porin Ässiä tulevan kauden edustava Niklas Hagman. 33-vuotiaalla 800 NHL-ottelun miehellä oli kesällä muitakin tarjouksia pöydällä mm. Sveitsistä, mutta perhesyyt vaikuttivat kotimaan valitsemiseen.
– Kesä meni perheen kanssa lomaillessa. Viime kausi oli raskas. Pelit loppuivat Venäjällä liigan aikaisin eikä esitykset olleet kovin hyviä. MM-kisoissa oli pienessä roolissa eikä sielläkään mennyt erityisesti. Toki jos oltaisiin voitettu, niin olisi ollut sama olisiko täyttänyt juomapulloja. Nyt jäätiin neljänneksi, mikä otti päähän, Hagman valotti SuomiKiekko-sivustolle.
– Kesällä meni pitkään ennen kuin jaksoi lenkkipolulle lähteä takaisin ja samalla mietti, mitä pelihommien kanssa tekee. Joutui tulettamaan pääkoppa ja nollaamaan tilannetta. Onneksi on perhe ja kolme lasta sekä kiva kesänviettopaikka, niin meni aika mukavasti.
Tarjous Sveitsistä, Helsinki myös vaihtoehtona
Keväällä huhuttiin miehen paluusta HIFK:hon. Hagman ei asiaa sen enempää kommentoi, mutta mainitsee Helsingissä asumisen olleen toinen vaihtoehto kotimaassa. – Ennen kuin olin edes päättänyt Suomeen paluusta, niin Pori oli vaihtoehtona takaraivossa. Siellä on perhepiiriä ja jonkin näköinen tukiverkosta perhepiirissä. Meillä on asunto siellä sekä myös Helsingissä. Sveitsiinkin oli diili jo valmiina, mutta viime peleissä päätin, että haluan tulla Suomeen ja ollaan vuosi niin ettei muuteta. – Viimeisen viiden vuoden aikana ollaan muutettu jokaisena vuotena, mikä on aika raskasta. Henkisesti on ollut loppu ja jos ei nauti, niin ei se auta jäällekään menoa. Ässät ilmoitti kiinnostuksesta heti MM-kisojen jälkeen ja tämä tuntui lopulta parhaalta vaihtoehdolta.Paljon vaihtuvuutta mestaruuskevään jälkeen
Ässien viime kevät päättyi mestaruuteen, mikä tarkoitti useiden pelaajien siirtymistä suuremmille areenoille. Nykyjoukkueessa riittää kuitenkin yhä iskukykyä. – Joukkueeseen jäi paljon sellaisia miehiä, jotka pelasivat pleijareissa hyvin. Toki vaikuttaa kun mm. Joel Armia, Antti Raanta, Veli-Matti Savinainen ja hyvin pelanneita ulkomaalaisia lähti. Mutta tilallekin on saatu hyviä pelaajia! – Vuosi sitten ei uskottu, että nuokaan menisivät eteenpäin niin paljon. Nyt on yhä paljon potentiaalisia pelaajia, jotka voivat ottaa saman harppauksen. Tämä kuvastaa koko liigan tasoa – on laadukkaita kiekkoilijoita ja harjoitellaan hyvin. Joka vuosi pelaajia lähtee, mutta uusia nousee tilalle.”Miksi ei voitettaisi uudestaan?”
Hagmanilta odotetaan tulevalla kaudella varsin suuren roolin ottoa pistetehtailussa. Joukkueessa muutenkin on nyt paine jatkaa menestystä, mikä voi olla hankalaa suurten muutosten seurauksena. – On paineita ja ei ole. Joillekin pelaajille voi olla hyväksi, kun voitto tuli pitkästä aikaa Poriin. Voi ajatella, että kun on kerran voitettu, niin miksi ei onnistuisi uudestaankin? – Viime kausi kertoi paljon. Joukkue oli hännillä, voitti 14 peliä putkeen runkosarjan lopussa. Eli mitä vain voi tapahtua. Uskoa tuli koko organisaatioon aina e-junnuihin asti siitä, että voittaminen on mahdollista. Hienoa kaiken kaikkiaankin on nähdä, että mestaruudet jakautuu eri paikkakunnille. Ässät aloittaa Liigansa perjantaina rakasta vihollistaan Rauman Lukkoa vastaan kotihallissaan. Kai Lintinen (Twitter@kailintinen)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”