KHL:ssä loistava suomalaisvahti myöntää vaikean alun: ”Se oli todellinen shokki”
Kuva: Avangard Omsk
Pohjois-Amerikasta Venäjälle siirtynyt Niko Hovinen on avannut KHL-kauden terävästi.
Neljässä pelissä torjuntavastuun Metallurg Novokuznetskin maalilla kantanut suomalaiskassari myöntää, että harjoituskaudella tapahtunut imurointi hieman säikäytti.
– Oikeastaan olen epäonnistunut ainoastaan yhdessä matsissa, joka oli Tsherepovetsia vastaan kesällä Sveitsin turnauksessa. Päästin tuossa pelissä viisi maalia 23 minuutin aikana. Mutta tuolloin en vielä tiennyt, mitä tuleman pitää. Se oli todellinen shokki. Onneksi kyse oli vain harjoituskaudesta ja nyt kaikki on mennyt paremmin, Hovinen kertoo uutistoimisto RIA Novostille.
Ainakin alkukauden perusteella siirto Eurooppaan on ollut nappiveto Hoviselta.
– On mahtavaa olla Venäjällä! Toistaiseksi kaikki miellyttää minua.
Hovisen torjuntaprosentti on tällä hetkellä 94,7 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,97. Lukemat ovat vähintäänkin hyvät, sillä Metallurg Novokuznetsk lukeutuu KHL:n pikkuseuroihin. Se ei ole vielä kertaakaan yltänyt pudotuspeleihin KHL:ssä, mutta Hovisen hyvän vireen myötä jatkopelit voivat olla mahdollisia tällä sesongilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa