Kärpät pesi rumin lukemin ruotsalaisen huippuseuran – ”Loistava peli meiltä”

Kärpät otti ison voiton juuri ennen liigakauden alkua, kun European Trophyn perjantain ottelussa oululaisjoukkue kaatoi Luulajan peräti lukemin 6-2.
Viime kaudella Elitserienissä toiseksi yltänyt Luulaja oli hävinnyt vain yhden kamppailun ennen perjantaita turneen puolella.
Menestyjäseura sai kuitenkin lopulta pahasti tukkaan Kärpiltä. Ratkaisun paikaksi nousi lopulta toinen erä.
– Ensimmäisessä erässä oltiin vähän jaloissa ja he pääsivät pelaamaan sitä peliä mitä he osaavat. Paineistamaan ja oltiin vähän vaikeuksissa välillä sen kanssa. Toisesta erästä lähtien saatiin omaa peliä rullaamaan ja päästiin tekemään niitä asioita missä me olemme hyviä, Kärppien sentteri Jari Viuhkola kertasi SuomiKiekko-sivustolle.
Kärpät nousi toisen erän alkupuoliskolla tappioasemasta 3-1-johtoon. Sen jälkeen taso pysyi korkealla.
– Loppujen lopuksi loistava peli meiltä. Tähän suuntaan kun jatketaan, niin hyvä tulee, Viuhkola hehkutti.
Kärpät ja Luulaja kohtaavat viikonloppuna myös toisen kerran, kun joukkueet asettuvat vastakkain sunnuntaina Ruotsin puolella.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aatos Koivu ilmiliekeissä – teki huiman tempun!
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!