KalPalle tappio maali-iloittelussa Sparta Prahan vieraana – ”Tshekit äijäjengejä”
KalPa ja HC Sparta Praha järjestivät sunnuntaina European Trophyn ottelussa varsinaisen ilotulituksen, joka päättyi lopulta kuopiolaisten 4-6 tappioon.
Prahassa pelattu ottelu kulki pääosin isäntien komennossa. KalPa johti ottelua toisen erän alussa vielä 2-1, mutta tämän jälkeen Sparta Praha meni menojaan.
– Olimme altavastaajia kamppailupelaamisessa. Tshekkiläiset ovat äijäjengejä ja niistä pitää pystyä selviämään. Yksittäisen pelaajan kyky kamppailla on tärkeää. Jos sitä ei ole, pelilliset asiat sulavat, KalPan apuvalmentaja Antti Pennanen kertoi.
KalPa sai kirivaihteen päälle kolmannessa erässä ja kuopiolaiset pääsivät kahdesti maalin päähän isäntäjoukkueesta. Kiri ei kuitenkaan riittänyt voittoon saakka.
– Olimme positiivisen tehokkaita maalipaikoissa. Olemme löytäneet juttuja siihen. Painoimme lopussa kovaa päälle ja olimme tuloksessa kiinni koko ajan. Oikea joukkue kuitenkin voitti, Pennanen myönsi.
KalPalla on vielä kaksi ottelua jäljellä tämän vuoden European Trophyssa. Joukkue kohtaa ensi viikolla kahdesti etelälohkon kakkosena olevan JYP:n. KalPa on lohkon toiseksi viimeinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!