JYP ainoana suomalaisjoukkueena European Trophyn finaaliturnaukseen – ”Tosi hieno asia”

Alkulohkon päätösottelussa jyväskyläläiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan, vaan hakivat 3-0-voiton KalPalta.
Ennen ottelua oli tiedossa, että JYP varmistaisi lohkovoiton nappaamalla mukaansa yhdenkin pisteen.
– Meillä oli haastava lähtökohta. Eilen kamppailimme oman identiteetin kanssa. Tänään pääsimme peliin paremmin kiinni avauskympin jälkeen, JYP-luotsi Marko Virtanen arvioi.
Max Wärnin maali ensimmäisessä erässä helpotti JYPin paineita. Yohann Auvitu tuplasi johdon toisessa erässä ja Markus Poukkula viimeisteli loppulukemat tyhjään rysään.
Kolmen pisteen voiton myötä hurrikaaniseura nappasi lohkonsa kärkisijan ja lunasti paikan joulukuussa pelattavaan European Trophyn loppuhuipennukseen.
– Tämä on tosi hieno asia. Meiltä vain Ramzi Abid ja Petr Hubacek ovat aiemmin olleet siellä mukana, Virtanen selvitti.
– Nyt tästä saa nauttia hetken aikaa. Tiistaina palataan harjoituksiin ja silloin alkaa meidän päätavoite eli kotimaan liiga, Virtanen muistutti.
KalPa jäi etelälohkossa viimeistä edelliselle sijalle napattuaan seitsemän pistettä kahdeksasta ottelusta.
Matti Heikkilä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aatos Koivu ilmiliekeissä – teki huiman tempun!
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!