Jokeri-luotsi odottaa tähtinimiltään tasonnostoa: ”1-2 maalia joka iltaan lisää”

Jokerit käänsi alavireistä kurssiaan ottamalla tiistaina kauden toisen voittonsa, kun HPK kaatui Helsingissä 2-1-lukemin.
Avausmaalista vastasi ottelun puolessa välissä Philip DeSimone. Päätöserässä ensin Jani Rita iski 2-0-maalin ajassa 50.17. HPK kavensi vielä 14 sekuntia ennen loppusummeria Jere Sallisen onnistuessa, mutta Jokerit pääsi kuivin jaloin maaliin.
– Kolme pistettä oli tähän hetkeen kaikista isoin juttu. Aloitettiin hyvin ja oltiin aloitteellisia ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä oma hyökkäyspelaaminen takkuili ja hukattiin kiekkoja, Jokeri-luotsi Tomi Lämsä kommentoi seuran kotisivuilla.
– Kolmannessa erässä voittamisen vaikeus nousi esiin, kun on ollut hankalia loppuja. Nyt kuitenkin löysimme tarvittavan maalin. Joukkueessa näkyi voitonhalua ja kaivettiin väkisin tulos.
Jokereiden suurin ongelma on ollut maalinteko. Lämsä uskoo, että joukkue on lähellä parempaa ja odottaa tähtinimiensä esiinnousua.
– Pyritään vahvistamaan niitä asioita, millä maalit tulevat. Vahvasti uskotaan siihen, että meillä on 1-2 maalia joka ilta lisää, kun Janne Lahti, Nichlas Hardt ja Steve Moses
saavat napsun kohdilleen.
NHL-leiriltä riveihin palannut Teuvo Teräväinen suoriutui hyvin ottelussa.
– Hän otti aloituksia, pelasi hyvin kahteen suuntaan, teki rohkeasti peliä ja esiintyi vahvuuksillaan.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt kuohuu – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Brad Marchand teki älyttömän tempun – rangaistus tuli!
- Suomalaissensaatio: ulos NHL:stä!
- Janne Kuokkanen sai rajun rangaistuksen – latasi suorat sanat!
- HäSa: HPK naaraamassa uuden vahvistuksen hyökkäykseensä
- HPK-tähdelle pitkä pelikielto sikamaisesta kyynärpääiskusta
- Mikko Rantasen hurja putki sai jatkoa! Taiteili upean maalin NHL:ssä
- HIFK:lle karu murskatappio – Ässien duunarihyökkääjä iski hattutempun
- Patrik Laine: nyt tuli uusi takaisku!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:sta tuli yleinen vitsi – nyt iski kansainvälinen ravintolaketju
- Tappara-hyökkääjä: Uusi osoite Liigasta!
- NHL-pakki iski Connor McDavidia arkaan paikkaan – nyt pamahti sakot
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Patrik Laineen Montreal painoi jättiuutisen tiskiin!
- Ikoninen kaksikko palaa yhteen – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- IS: HIFK:n uusi pelaajahankinta selvisi!
- Urheilucast: Juhamatti Aaltoselta paljastus NHL-virityksistään – tähän seuraan oli lähellä siirtyä
- Toimittaja: Jokerit vahvistuu Ilveksen entisellä hyökkääjällä!