HPK-kapteeni Ville Viitaluoma iloissaan tutkaparinsa paluusta: ”Aika mones uusi alku meille”
HPK:n kapteeni Ville Viitaluoma, 32, kuuluu SM-liigan kärkisenttereiden joukkoon. Miehen hyvät esitykset palkittiin viime kaudella kutsulla MM-joukkueeseen Leijona-paitaan.
HPK:ssa on valmentaja vaihtunut kun Ari-Pekka Selin siirtyi KHL-sarjaan ja tilalle tuli Kai Rautio, jolla meriittejä aikuisissa ei pääsarjatasolta vastuuvalmentajana vielä ole.
Mies oli kuitenkin vuosia tulevan maajoukkueluotsin Kari Jalosen aisaparina ensin HIFK:ssa ja sittemmin KHL-seura Torpedo Nitzhni Novgorodissa viimeiset kaksi kautta. Viitaluoman mukaan seurassa on jatkettu hyvin samalla sapluunalla kuin edellisinä vuosina.
– Joukkue on hyvin paljon samanlainen kuin viime vuonna, muutama täsmähaku siihen. Hyvin paljon pelataan samalla tavalla. Uusi valmentaja on tuonut muutamia omia uusia juttuja, jotka ovat toimineet hyvin, Viitaluoma pohtii SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
– Henkisesti ollaan varmasti kunnossa. Kovaa ollaan treenattu. Iskukyvystä vaikea sanoa, sen näkee kun pelit alkavat.
Tutkapari jälleen yhdessä
Viitaluoman vierelle luistelee tulevalla kaudella tuttu mies, kun Joonas Vihko palaa Hämeenlinnaan Ruotsista. Miehet ovat pelanneet yhdessä aiemmin HPK:ssa vuosina 2008-10 sekä myös HIFK:ssa, SaiPassa sekä ruotsalaisessa Luleåssakin. – Aika mones ”uusi alku” meille. Toivottavasti jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Eihän sitä tietenkään tiedä ollaanko edes samassa ketjussa. Nyt kuitenkin viimeksi olen pelannut Vihkon ja Jere Sallisen kanssa harjoituspeleissä. Sallinen teki viime kaudella todellisen läpimurron liigahyökkääjien kärkiryhmään. – Yleisö näki viime kaudella minkä tasoinen mies Sallinen on. Iso, röyhkeä, hyvä veto ja tekee erittäin hyvin tilaa. Vihko ei ole puolestaan muuttunut muuta kuin että ikää on tullut lisää.”Neljä tasaista ketjua”
Kapteeni näkee HPK:sta löytyvän neljä suhteellisen tasaista, liigavauhtiin kykenevää kenttää. – Uskon, että vastuunkantajia löytyy laajalti. Neljä ketjua voi heittää lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen. Liigapelit tietenkin näyttää lopullisen suunnan. – Sarja näyttää ennalta tasaiselta ja toivottavasti voidaan laittaa hyvin kampoihin aina kärkijoukkueita myöten. Monet seurat haluavat nitistää varsinkin mestarisuosikkeihin kuuluvan ja ensi kaudeksi pois SM-liigasta siirtyvän Jokerit. Viitaluomalla on oma näkökulmansa asiaan. – Kaikki halutaan voittaa, jokaisessa pelissä. Oli se Jokerit tai joku muu. Kai Lintinen (Twitter@kailintinen)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!