HIFK-hyökkääjä harjoitellut kesän kovaa – ”Huomasi, ettei luistelussa ollut mitään hätää”
Kuva: Juha Tamminen
Laitahyökkääjä Iiro Pakarinen teki viime viikolla ensiesiintymisensä Leijona-paidassa Tshekin EHT-turnauksessa.
Leijonat valloitti turnauksen ykkössijan puhtaalla pelillä. Pakarinen kertoo HIFK:n verkkosivuilla, että hänen omat otteensa paranivat loppua kohden.
– Eka peli oli vähän hakemista, mutta viimeinen oli sitten itseltä sen turnauksen paras. Maaleja olisi tietysti voinut tehdä paikoista, ei vaan saanut sisään. Kaiken kaikkiaan tosi hyvä turnaus, Pakarinen summaa.
Toiseen kauteen HIFK:n riveissä valmistautuva Pakarinen huomasi pärjäävänsä kansainvälisessä seurassa.
– Tosi kiva oli viilettää menemään. Ollaan treenattu koko kesä kovaa ja sen huomasi kyllä itsekin, ettei luistelussa ollut mitään hätää. Sitä pärjäsi ihan hyvin joillekin Euroopan huipuille. Kesätreeni on tuottanut tulosta, se oli positiivinen juttu.
Tshekin EHT-reissun jälkeen Pakarinen pyörähti Suomessa ja matkasi keskiviikkoaamuna Saksaan HIFK:n kanssa. Torstaina ja lauantaina on edessä European Trophyn päätösottelut.
– Ehtii just käydä vaihtamassa bokserit kotona ja uudestaan reissuun. Saksassa on kaksi kansainvälistä, kovaa peliä. EHT-pelit antoi hyvän boostin näihin peleihin ja kun tietää vähän mitä on tulossa, niin pystyy vetämään samalla jalalla, Pakarinen toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!