Ak Bars Kazan nappasi viime sunnuntaina kauden avausvoiton nujertamalla Salavat Julajev Ufan rankkareilla. Kazanilaisseura jatkaa haastavaa alkukauttaan kohtaamalla tiistaina viime kauden kakkosen Traktorin. Sen jälkeen vuorossa ovat Metallurg Magnitogorsk ja Avangard Omsk. Ak Barsin Leijona-hyökkääjä Janne Pesonen näkee hyviä puolia kovien vastustajien tullessa vastaan jo sesongin starttivaiheessa. – Ainakin henkilökohtaisesti tykkään siitä, että saadaan kovia pelejä heti. Se valmistaa koko joukkuetta paremmin loppukautta ajatellen, Pesonen sanoo SuomiKiekko-sivustolle. Kazanissa myllerrettiin pelaajakokoonpanoa oikein urakalla viime kauden jälkeen. Pesosen mukaan joukkueen peli on muotoutumassa. – Hyvin menee hitsautuminen. Koko ajan tehdään töitä sen eteen, että saadaan vielä pieniä asioita hitsautumaan paremmin. Kazanin valmennusjohto on jatkanut samoilla askelmerkeillä. – Ei mitään isoja muutoksia. Totta kai aina pyritään etsimään uusia juttuja, joita voidaan tehdä paremmin. Ja varmasti niitäkin asioita löytyy kauden aikana. Tehdään koko ajan töitä sen eteen. Viime sesongilla Kazanissa luisteli peräti viisi suomalaista. Nyt Pesonen on ainoa härmäläinen. Pakko kysyä: miltä tuntuu? – Ei voi ajatella tuollaisia asioita. Pelataan siinä joukkueessa, jossa saa pelata. Meillä on nyt erittäin hyvä porukka. Totta kai suomea olisi kiva välillä puhua, mutta onneksi kotona on vaimo, jonka kanssa voi suomea puhua. Marina Mukhametzyanova, Kazan

LUE MYÖS: