Antti Raanta loisti rankkareissa: ”Vastassa oli supertähtiä”
Chigaco Blackhawksista roolia hakeva kevään SM-liigan mestarivahti Antti Raanta pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin Pohjois-Amerikassa varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa harjoitusottelussa.
Raanta torjui maalillaan 26 laukausta, kun Chigaco kaatoi Washington Capitalsin 5-4-lukemin rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Suomalaisen iltapuhde ei ollut helppo, sillä ensimmäinen takaisku tuli jo ottelun toisella minuutilla.
Raanta kasasi itsensä hyvin ja kruunasi debyyttiottelunsa torjumalla kaikki vastustajan kolme yritystä rangaistuslaukauskisassa, mm. Aleksandr Ovetshkin jäi nuolemaan näppejään. Ainoan maalin ratkaisuvaiheessa iski Blackhawks-kapteeni Jonathan Toews.
– Tiesin, että vastassa on supertähtiä. Alku ei ollut haluamamme, mutta viimeiset kaksi ja puoli erää olivat aika hyviä. Pari maalia oli sellaisia, niitä saa miettiä ottelun jälkeen suihkussa. Joukkue taisteli hyvin ja saimme voiton, Raanta kommentoi seuran videohaastattelussa.
– Opin paljon tässä pelissä ja näin mihin NHL-peleissä pitää pystyä. Toivottavasti saan lisää pelejä alle pian. Alku täällä on ollut aika rankka, kun kaikki on uutta. Uudet kamat, uudet puolustajat edessä. Kaikki on edennyt hyvin kuitenkin ja viikon-parin päästä kaikki on kunnossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa