SaiPa-vahvistus kauden avauksesta: ”Pysyi jopa suhteellisen hyvin pystyssä”
Kuva: Ilari Isotalo
SaiPa esitteli perjantaina pelatun Pitsiturnauksen yhteydessä monta uutta hankintaa.
Yksi heistä oli Pelicansista hieman yllättäenkin itään siirtynyt Janne Tavi. 23-vuotias hyökkääjä naureskeli kauden avauksen olleen vielä kohtuullisen tahmeaa hakemista.
– Pysyi jopa suhteellisen hyvin pystyssä – paremmin kuin treeneissä. Noh, hakemista se oli, kuten aina kauden alussa, Tavi virnisteli pelien päätyttyä.
Pelicansin mukana Pitsiturnauksessa jo edellisvuosina esiintynyt laituri näki, ettei turnauksesta vielä suuria johtopäätöksiä kannata tehdä.
– Onhan tämä vaikeaa. Mutta kyllä sitä sitten kuitenkin mieluummin pelaa aina pelejä.
Tavi näkikin kauden avauksessa olleen myös piristävää vaikutusta.
– Tässä huomaa, että vaikka oma tunne on ollut huono, niin yllättävän hyvin tuolla pysyi mukana. Joten kyllä tässä jotain itseluottamusta sai, ettei ihan jälkijunassa tulla muihin nähden, hyökkääjä tiivisti.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
Mitä viime kaudella 16 maalia iskenyt Janne Tavi odottelee tulevalta kaudelta? Mikä sai Pelicans-miehen itään ja Lappeenrantaan? Lue muun muassa näihin kysymyksiin vastaukset maanantaina SuomiKiekko-sivustolta!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?