JYP kotivoittoon Vienna Capitalsista – ”Hienoja pelejä pelata”
Kuva: Juha Tamminen
JYP otti lauantaina kovan taistelun jälkeen voiton UPC Vienna Capitalsista maalein 4-3 (2-0-1-1-1-2).
JYP tuli ensimmäiseen erään väkevästi ja iski kahdesti ennen kuin erä oli ehtinyt puoliväliinkään. Jani Tuppurainen iski ylivoimalla avausmaalin ja Yohann Auvitu sivalsi rannelaukauksella JYP:n 2-0-johtoon. Sen jälkeen vieraat pääsivät peliin mukaan ja loppu menikin tiukemmaksi.
– Äärimmäisen erityylinen joukkue mitä yleensä kohdataan ja ei varmasti tule samanlaista pelityyliä vastaan ihan vähään aikaan. Vastustaja ei ollut kovin jalkava, mutta sitäkin fyysisempi ja pyrki vain tappamaan peliltä vauhdin. Me koetettiin pitää tempoa yllä, mutta kaveri hiippaili pikkuhiljaa mukaan peliin ja loppu meni jännäksi, kertaa JYP:n päävalmentaja Marko Virtanen.
Sami Rajaniemi joutui venymään JYP:n maalilla pariin paraatipelastukseen, jotta JYP pääsi johtoasemasta kolmanteen erään. Siinä Mikko Viitanen vei JYP:n 4-1-johtoon, mutta Capitals kiri vielä maalin päähän. JYP kesti lopun vyörytyksen ja nautiskeli lopulta 4-3-voiton tuomasta onnentunteesta.
– Täysin erilaisia vastustajia ja hienoja pelejä nämä ovat pelata. Eilen päästiin koettelemaan slaavilaista pelitapaa ja nyt itävaltalaista. Jokaiseen peliin ollaan lähdetty pelaamaan voitosta ja niin jatketaan, Virtanen toteaa.
Lohkon kärkisijoista taisteleva JYP pelaa seuraavan ottelunsa 30. päivä elokuuta ja silloin edessä on Prahassa HC Sparta Prahan kohtaaminen.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?