Jokereissa pelannut jenkkihyökkääjä lopettaa jälleen uransa
Kuva: Juha Tamminen
SM-liigassa Jokereiden riveissä viimeisten kolmen kauden ajan pelannut keskushyökkääjä Ben Eaves lopettaa pelaajauransa.
31-vuotias amerikkalaishyökkääjä teki päätöksen tällä viikolla, kun viime kaudella tulleen vamman vaivat palasivat.
Eaves loukkaantui viime kaudella lokakuun lopussa pelatussa European Trophyn ottelussa Färjestadia vastaan. Taklaustilanteessa tullut vamma pakotti hyökkääjän pitkälle toipilasjaksolle, mutta hän pelasi vielä loppukaudesta pari ottelua.
Palattuaan kesän loppupuolella Suomeen ja Jokereiden harjoituksiin hän tunsi olonsa normaaliksi, kunnes viime sunnuntaina tilanne muuttui. Pelaaja ei halua ottaa riskiä terveytensä kanssa, vaan päätti lopettaa pelaamisen.
– Olen tullut siihen pisteeseen, etten pysty kilpailemaan ilman migreenejä ja huimausta. Tätä on aika vaikea kuvailla, mutta aivoni eivät pysty prosessoimaan asioita tarpeeksi nopeasti, Eaves kertoo seuran kotisivuilla.
– Oli oikea aika tehdä tämä päätös, koska epävarmuus omasta tilastani on ollut vaikeaa aikaa niin itselleni kuin joukkueelle.
Aiemmin urallaan Eaves kärsi pahasta polvivammasta, jonka vuoksi hän lopetti pelaamisen kertaalleen. Lepo ja kuntoutus auttoivat, jolloin paluu oli mahdollinen. Nyt Eaves on kuitenkin vakuuttunut, että pelit ovat ohi lopullisesti.
– Kyllä tämä on nyt tässä. Olen 31-vuotias ja kyseessä on päävamma, joten nyt on ehdottomasti aika siirtyä eteenpäin.
– Ensimmäinen asia on saada itseni kuntoon. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja olen tällä hetkellä niin pettynyt, että on mahdotonta miettiä tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä, Eaves tuumaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut