Jenkkivahti luottavaisena Suomeen: ”Mielenkiintoinen haaste”
Kuva: Ilari Isotalo
Rauman Lukossa ykköstorjujan roolia hakeva Ryan Zapolski kertoo odottavansa innolla tulevaa kautta.
SuomiKiekko-sivusto tapasi ensimmäiseen kauteensa ulkomailla valmistautuvan jenkkivahdin.
– Tämä on mielenkiintoinen haaste. Täällä on isompi jää ja taitavimpia pelaajia kuin aiemmin pelaamissani sarjoissa. Se tuo hyvän haasteen omalle uralleni, Zapolski kertasi.
Pohjois-Amerikasta joitain tarjouksia saanut torjuja kertoi Raumalta tulleeseen yhteydenottoon olleen helppo tarttua.
– Sain tietää kauden päätyttyä, että Suomessa olisi tällainen tarjous. Olen kuullut SM-liigan olevan tasokas sarja, joten päätin hyödyntää tarjouksen. Ja onhan se hienoa nähdä samalla hieman uusia paikkoja.
Lukossa pelaa tulevalla kaudella kolme jenkkiä, kunn Zapolskin lisäksi jäällä nähdään Raumalla jo pari kautta pelannut Matt Generous sekä toinen tulokas Steven Zalewski.
Kahden maamiehen kanssa Raumalla viihtynyt Zapolski kertoi ison kaukalon tuoman mielenkiintoisen haasteen pelityylin kanssa.
– Pienessä kaukalossa on ehkä helpompi ennustaa, mitä tapahtuu. Täällä kulmien kanssa pitää olla koko ajan tarkkana, ettei pelaa itseään ulos.
26-vuotias jenkkitorjuja ei kuitenkaan usko, että omassa torjuntatyylissä täytyy tehdä suuria muutoksia.
– Uskon, että tyylini sopii hyvin tänne. Olen aktiivinen torjuja, ja liikun paljon maalilla. Joten uskon sen auttavan tänne sopeutumisessa, Zapolski tiivisti.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”