HIFK:n Rico Fata haluaa lopettaa uransa kuin Ville Peltonen

NHL:ssä, AHL:ssä ja Sveitsin pääsarjassa komean uran tehnyt Rico Fata siirtyi täksi kaudeksi HIFK:n petopaitaan. Nyt hän kertoo SuomiKiekko-sivustolle syyn, miksi HIFK-nuttu kiinnosti.
Millaista on ollut aikasi Suomessa tähän asti?
Suomi on ollut hieno kokemus minulle tähän mennessä. Olin täällä jo 19-vuotiaana Calgary Flamesin kanssa ja harjoittelimme Turussa 2-3 viikkoa. Muistan olleeni kuin kotona, koska puut, kivet ja maisema oli kuin Pohjois-Ontariossa Kanadassa, josta olen kotoisin.
Nyt kun tulin takaisin, tuntui kuin olisin matkustanut 14 tuntia tullakseni kotiin pelaamaan. Voi sanoa, että olen onnellinen HIFK:ssa. Oloni on mukava ja alan tuntemaan joukkuetta paremmin ja paremmin. Kaikki on mennyt oikein hyvin tähän mennessä.
Oletko jo tuttu joukkueen kanssa?
Opin tuntemaan joukkuetta harjoitusleirillä Ahvenanmaalla. Olen vanhempi pelaaja joukkueessa ja juttelin paljon eri pelaajille. Istuin paljon myös kuuntelemassa nuorempien sinkkupelaajien tarinoita. Se on kivaa vaihtelua, koska olen tulossa vanhaksi. He kunnioittavat minua kokeneempana pelaajana, joten yritän johtaa heitä mahdollisimman hyvin niin jäällä kuin sen ulkopuolella. Me olemme nuori, vahva ja nopea joukkue.
Pelasit viisi vuotta Sveitsissä. Miksi siirryit Suomeen?
Minulla oli paljon menestystä Sveitsissä, kun pelasin EHC Bielissä ja HC Servette Genevessä. Itse asiassa olin jatkamassa uraani Sveitsissä ja kirjoitin 1+1 mallisen sopimuksen Langnaun kanssa, mutta he putosivat sarjaporrasta alemmas, enkä halunnut pelata B-liigassa, vaikka on se onkin kova sarja. Haluan lopettaa urani mahdollisimman korkealla tasolla ja menestyksekkäästi, aivan kuten Ville Peltonen. Haluan kuitenkin pelata vielä 3-4 vuotta. Kun lopetan urani, haluan olla onnellinen enkä katua mitään.
Pääasia siirtoon kuitenkin oli, että Tony Salmelainen pelasi täällä ja juttelin hänen kanssaan paljon Genevessä. Hän puhui paljon hyvää Helsingistä ja HIFK:sta seurana. Se oli oikeastaan yksi pääsyistä. Täällä kaikki on hyvin ammattimaista ja kaikki ovat kohdelleen minua ja perhettäni suurella kunnioituksella, mikä on loistava asia.
Millaisia odotuksia valmennusjohto on sinuun kohdistanut?
Ei paljoa. Meillä on paljon pelaajia tällä hetkellä ja yritämme löytää erilaisia toimivia yhdistelmiä, minkä vuoksi olen pelannut lähes kaikkien pelaajien kanssa. Valmentajalla on varmasti joitain odotuksia minua kohtaan. Koen olevani kokeneempana pelaajana yksi johtajista, kuten Ville ja Toni Söderholm. Olen tullut tänne tekemään parhaani ja laitan myös itselleni paineita, että joukkue pärjää. Olen kova työntekijä ja valmis tekemään mitä käsketään. Tietysti yritän tehdä myös maaleja niin paljon kuin vain pystyn.
HIFK on hävinnyt kaksi otteluaan European Trophyssa. Mikä on mennyt vikaan?
Ensimmäinen pelimme oli Färjestadia vastaan. He olivat jo pelanneet aikaisemmin, mutta me emme. Siihen nähden pelasimme mielestäni hyvin, vaikka emme tehneetkään maaleja. Toisessa pelissä Frölundaa vastaan olimme huonoja. Menetimme kiekkoa aivan liian usein, ehkä olimme liian innoissamme kotiyleisöstä. Tässä on kuitenkin tulossa vielä paljon lisää pelejä ja voitto tulee jossain vaiheessa varmasti. Tässä on kolme viikkoa vielä aikaa kauden alkuun. Jos häviämme siihen mennessä koko ajan, voi olla ongelma, mutta vielä sellaista ei ole.
Kim Sanden
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!