Pohjois-Amerikasta Suomeen palannut maalivahtilupaus: ”Uskon kehittyväni Oulussa”
Kolme kautta Toronto Maple Leafsin organisaatiossa torjunut Jussi Rynnäs teki ison päätöksen, kun nuori maalivahti päätti palata tulevaksi kaudeksi Suomeen.
Oulun Kärppien kanssa kaksivuotisen sopimuksen tehnyt porilainen kertoi palaavansa kotimaahan kaukaloihin motivoituneena.
– Olen todella innostunut. Pääsen seuraan joka on tottunut menestymään ja hakee nyt muutaman vaisumman kauden jälkeen uutta nousua huipulle, Rynnäs kertasi seuran sivuilla.
– Hyvää kautta odotan itseltä ja joukkueelta. Tärkeätä on pysyä terveenä ja pelata hyvä kausi, jotta pystyn auttamaan joukkuetta mahdollisimman paljon, miettii Rynnäs.
Kärpissä houkutteli ennen kaikkea mahdollisuus menestyä. Vaikka viime kausi oli vaikea, näkee Rynnäs joukkueella olevan loistava potentiaali aivan kärkisijoille.
– Kärppien hankinnat (Lasse) Kukkonen ja kumppanit todistavat seuran halun rakentaa voittava joukkue ja haluan itse olla osa sitä menestyvää joukkuetta, painottaa Rynnäs.
Myös maalivahtivalmentaja Ari Hillillä oli osuutta sopimuksen synnyssä.
– Tiedän maalivahdit, jotka ovat tehneet yhteistyötä Hillin kanssa ja uskon kehittyväni Oulussa. Ensimmäisenä ja selkeimmin näen mielikuvan Pekka Rinteestä, minä olen keholtani lähellä häntä ja toivon voivani kehittyä maalivahtinakin lähemmäksi hänen tasoaan, Rynnäs paljasti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?