Hjallis Harkimo avautuu KHL-siirrosta: ”Nyt meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus”
Jokereiden puheenjohtaja Hjallis Harkimo kertoo mietteitään seuran verkkosivuilla julkaistussa videossa KHL:ään liittymisen johdosta.
Kaudeksi 2013-2014 KHL-liigaan liittyvän seuran nokkamies painottaa, että vain yhteen hiileen puhaltamalla menestystä on mahdollista saavuttaa.
– Haluamme tehdä Jokereita ja brändiämme tunnetuksi Euroopassa. Nyt meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä jotain, mitä kukaan ei ole suomalaisessa jääkiekossa tehnyt, Harkimo sanoo.
Edessä oleva urakka on valtaisa ja Jokerit tarvitsee tukea laajalti.
– Emme voi pärjätä yksin, vaan tarvitsemme kaikki tähän mukaan: niin fanit kuin yhteistyökumppanitkin, Harkimo toteaa.
Harkimo kertoi saaneensa satojen tekstiviestien ja sähköpostien verran palautetta viime viikon perjantain julkistuksen jälkeen. Vaikka suurin osa niistä oli positiivista, Harkimo ymmärtää myös niitä kannattajia, jotka pelkäävät Jokereiden tulevaisuuden puolesta.
– Tämä on iso muutos. Ymmärrän, että monet ihmiset huolestuvat sellaisesta. Miten pystymme hallitsemaan ison muutoksen ja pääsemään eteenpäin. Olen sitä mieltä, että meillä on kaikki eväät siihen, Harkimo sanoo.
– Sitä en ymmärrä, että pelätään Jokereiden tulevaisuuden puolesta, koska se on taattu. Minulla on aina se omistusosuus, jotta määräysvalta säilyy. Jokereiden brändikään ei muutu, vaan ainoa asia, joka muuttuu on se, että edustamme koko Suomea, hän jatkaa.
Katso Harkimon videohaastattelu kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!