Mestiksen seura kiinnitti yli 850 SM-liigan pelin konkarin

KooKoon joukkueenrakennus kaudeksi 2013-14 jatkuu hyvää vauhtia. Tällä kertaa joukkue vahvistuu neljällä hyökkääjällä ja yhdellä puolustajalla, kertoo seuratiedote.
Ensi kaudella KooKoon väreissä Mestis-hulinoissa nähdään uusina tulijoina hyökkääjät Jari Kauppila ja Teemu Tallberg sekä puolustaja Connor Hardowa. Vanhoista tutuista jatkosopimuksen allekirjoittivat Mikko Virtanen ja Timo-Pekka Heikkinen.
Uusien sopimusten myötä KooKoolla on ensi kaudeksi 24 pelaajasopimusta.
Kauppila, 39, on yhteensä yli 850 SM-liigan runkosarja- ja pudotuspeliottelun konkari, joka tuo joukkueeseen aimo annoksen johtajuutta ja myös pelillisiä taitoja.
Edelliskaudella Kauppila pelasi SM-liigaa Pelicansin paidassa. Urallaan keskushyökkääjä on ehtinyt pelata liigaa myös Lahden Reippaassa, HPK:ssa, Jokereissa, HIFK:ssa ja TPS:ssä, sekä muun muassa Ruotsin pääsarjaa Elitserieniä Luulajassa ja HV71:ssä. Kauppila on Ruotsin mestari kaudelta 2007-08.
– Olemme kevään ajan hakeneet joukkueeseen selkeää johtajaa niin kentälle kuin pupukoppiinkin. ”Kaken” muodossa saadaan johtajuutta, kärkisentteri ja monipuolinen ylivoimapelaaja samassa paketissa, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa kehuu.
– Joukkue tarvitsi lisää karismaa ja tietynlaista kokemusta. Uskomme vahvasti, että Jari on siihen oikea mies.
Uusia ja vanhoja tuttavuuksia
Toinen uusi tulija on kanadalaispuolustaja Connor Hardowa, 24. Jämäkkä ja isokokoinen (185/95) puolustaja pelasi edelliskaudella NCAA-yliopistosarjaa New Hampshiressa ja oli joukkueensa kapteeni. Pisteitä 39 ottelussa syntyi 2+13.
Neljännen yliopistokautensa päätteeksi Hardowa pääsi pelaamaan kaksi ottelua myös NHL:n farmisarja AHL:ssä Abbotsford Heatin joukkueessa. Keväällä 2012 mies kävi myös Calgary Flamesin nuortne pelaajien kehitysleirillä.
– Isokokoisena rightin pakkina Hardowa tuo meille etsittyä lisäapua. Jo se kertoo paljon, että hän oli yliopistojoukkueensa kapteeni. Mennään kuitenkin maltilla miehen kanssa, sillä Dineenilläkin meni viime kaudella muutama kuukausi, ennen kuin sai homman rokkaamaan isossa kaukalossa – ja sitten rokkasi, Välimaa kertoo.
Hyökkäysosastolle uutta virtaa tuo myös 22-vuotias Teemu Tallberg, joka siirtyy Kouvolaan SaPKosta. 186-senttinen HIFK-kasvatti on esiintynyt urallaan muun muassa sekä alle 18-vuotiaiden että alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Viime kaudella Tallberg iski Savonlinnassa 15 maalia.
– Teemu tuo meille Ville Rajalan tavoin laituriosastolle kokoa, röyhkeyttä ja maalintekotaitoa. Tallberg on ollut myös U20-maajoukkueessa kapteeni, eli kyseessä on hyvä ukko myös luonteensa puolesta.
Edelliskauden joukkueesta Kouvolassa jatkavat Mikko Virtanen, 19, ja Timo-Pekka Heikkinen, 28.
KooKoo-kasvatti Virtanen pelasi viime kaudella Mestistä 17 ottelua tehoin 0+3 ja lisäksi A-nuorten Mestistä KooKoossa sekä A-nuorten SM-liigaa lainapestillä HIFK:ssa. Heikkinen puolestaan teki toisella KooKoo-kaudellaan runkosarjassa 46 ottelussa 23 tehopistettä ja pudotuspeleissä 11 taistossa kahdeksan pistettä.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!