Kärppien tshekkihyökkääjän tilanne auki – ”Yhdessä etsitään seuraa”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppiä viime kaudella edustaneen tshekkisentterin Tomas Plihalin tilanne on vieläkin avoinna.
30-vuotias hyökkääjä siirtyi kolmen TPS:ssä vietetyn kauden jälkeen Kärppiin, jossa otteet eivät olleet toivotunlaisia.
Plihal kärsi sesongin aikana erilaisista loukkaantumisista, eikä hän pystynyt missään vaiheessa vakiinnuttamaan roolia oululaisseuran kärkiketjuissa.
Nyt Plihalille on kaavailtu uusia kuvioita, mutta sen suhteen prosessi on yhä kesken. Eri lähteiden mukaan tshekkihyökkääjä on hakenut tavaransa jo pois Kärppien pukuhuoneesta. Plihal ei ole myöskään harjoitellut joukkueen mukana kevään ja kesän aikana.
– Ei ole vielä uutta seuraa hänellä. Tilanne on auki ja yhdessä etsitään seuraa niin agentin kuin seuran toimesta, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoi Plihalista SuomiKiekko-sivustolle.
Jatkaminen Oulussa on kuitenkin hyvin epätodennäköistä.
– Ei ole mitään varmuutta jatkon suhteen. Tällä hetkellä sopimus on meille ja seuraa tosiaan etsitään, Aho totesi.
Viime kauden 41 runkosarjan ottelussa Plihal iski tehot 6+5=11.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!