Veli-Matti Savinainen Leijona-vahti Antti Raannan suorituksesta: ”Onhan se ihan ilmiömäinen kaveri”
Leijonat jatkoivat vahvasti otteittaan MM-kisoissa erityisesti tuloksellisesti.
Perjantain Saksa-ottelun tapaan myös lauantaita irtosi voitto, kun Slovakia kaatui lukemin 2-0.
Voiton takana suurena kulmakivenä oli Antti Raanta, joka torjui 36 kertaa. Ässien mestaruusjoukkueesta Raannan tapaan kisoihin yltänyt Veli-Matti Savinainen jatkoi valtaisaa hehkutusryöppyä.
– Kaikki varmasti näkivät sen, että miksi voitimme Suomen mestaruuden. Onhan se ihan ilmiömäinen kaveri oli sitten kyseessä SM-liiga tai MM-kisat. Hieno mies, Savinainen heitti Raannasta medialle sunnuntain jääharjoitusten jälkeen.
Monta hyvää asiaa nousikin suorituksesta esille.
– Itseluottamus on varmasti maalivahdilla se tärkeä osa ja se rauhallisuus, mikä sieltä näkyi ja huokui. Ne tekevät hänestä huippumaalivahdin, Savinainen pohti.
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Leijonien tehoista on vastannut pitkälti joukkueen ykkösketju Petri Kontiolan, Juhamatti Aaltosen ja Janne Pesosen johdolla.
Savinainen ei ole huolestunut siitä, ettei taustatukea ole vielä tullut, vaan olo on kuitenkin luottavainen.
– Kontiola, Aaltonen ja Pesonen ovat olleet huippuvireessä. Heidän suorituksensa ovat riittäneet voittoihin näissä matseissa ja tietenkin hyvä maalivahtipeli siihen päälle. En tiedä voiko siitä olla huolissaan. Katsotaan mihin turnaus etenee ja eiköhän sieltä tule onnistumisia muiltakin.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!