Tässä syy Leijona-pakin shokkitippumiseen
Kuva: Juha Tamminen
Sunnuntaina julkaistusta Leijonien MM-kisajoukkueesta ei yllätyksellisesti löytynytkään viime keväänä suuressa roolissa MM-kisoissa olleen Mikko Mäenpään nimeä.
Myös tämän kevään harjoituspeleissä isoa vastuuta nauttinut ja pelistä toiseen paljon pelannutta Mäenpäätä ei valittu perjantaina alkaviin kisoihin.
Mikä sitten oli suurin syy ratkaisun takana, puolustuksen peluutuksesta vastaava Ari-Pekka Selin?
– Epätasaisuus. Varsinkin siihen ykkösparin paikkaan nähden. ”Miksa” ei pystynyt saamaan ihan parastaan irti, Selin sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
– Kaikkensa kyllä varmaan yritti tehdä asian eteen, mutta sen suorittamisen aaltoliike oli se ratkaiseva juttu, millä sitten tuo ratkaisu tehtiin, Selin jatkoi perusteluja.
Puolustuspään kisapaikkojen suhteen kilpailu oli kovaa aina viimeiseen Tshekin EHT-turnauksen otteluun Ruotsia vastaan asti. Sen jälkeen kovat ratkaisut olivat edessä.
– Viimeiset päätökset tehtiin sen Ruotsi-pelin jälkeen. Tavallaan kaikki vahvistui sen suhteen, että millaisia kokemuksia olimme saaneet jo aiemmilta viikoilta.
– Jouduimme kyllä tiukasti miettimään lopullisia ratkaisuja, Selin tiivisti valintaprosessin loppuvaiheen.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa