Tapparasta MM-kisoihin ponnistanut Leijona-sentteri: ”Päästään vähän puskista iskemään”
Tapparan riveissä SM-liigan finaaleihin asti yltänyt Jarno Koskiranta lähtee intoa puhkuen kohti kevään MM-kisoja, jonne Leijonien valmennusjohto hänet valitsi.
Kisapaikan myötä lapsuuden haave täyttyi.
– Monena vuonna katsellut kisoja ja tietenkin jo nuoresta asti niitä seurannut siltä kantilta, että olisihan se kivaa olla mukana. Nyt kun on päässyt, niin tietysti intoa löytyy. Pitää laittaa vain ne omat taidot käyttöön täällä, Koskiranta tuumaili SuomiKiekko-sivustolle.
Maajoukkueen puolella Koskirannalla onkin mahdollisuus hakea vielä hyvää kruunua kauteen, kun Tapparassa sitä parasta mahdollista palkintoa ei vielä eteen tullut.
– Siitä jäi tosiaan kirsikka kakun päältä puuttumaan. Muuten oli hieno kausi ja hieno joukkue. Kyllä siitä virtaa taas sai, kun tuli viesti siitä, että tänne halutaan. Täällä on mahdollisuus taas saavuttaa jotain, mikä on ehdottomasti hieno homma.
Omia suorituksiaan kevään viimeisissä peleissä Koskiranta ei ole sen suuremmin käynyt läpi.
– En ole, eikä tässä hirveästi olekaan niitä ehtinyt analysoimaan. Ihan samalla flow’lla lähdetään tänne maajoukkueen puolelle ja pitää vain pelirohkeus pitää, niin eiköhän sieltä hyvä tule.
”Hyvä paikka meille”
Kun moni kisajoukkueen pelaaja on ollut jo useamman viikon ajan leirityksessä mukana, saapuu Koskiranta suoraan SM-liigan finaaleista MM-kisojen puolelle. Onko se sitten suuri haaste? – Kyllä tähän joukkueeseen on ihan helppo tulla sisään, kun kaikki tuntevat hyvin toisensa ja kaikki asiat pyörivät hyvin. Ei ole vaikeaa tulla systeemiin sisään. Leijonien joukkueessa on tänä vuonna vain yksi NHL-vahvistus mukana. Mutta onko lähtökohta samalla jopa yllättävän sopiva joukkueelle? – Varmasti tietyllä tavalla tämä on nimetön joukkue, kun ei ole niin paljoa NHL-miehiä mukana. Tietysti myös suuri yleisö odottaakin heiltä aina paljon. Voikin olla, että päästään vähän puskista nyt iskemään. Se voi olla meille ihan hyvä paikka, Koskiranta näkee. Ilari Savonen, Helsinki Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!