Sensaatiojoukkue Sveitsin maalitykki vakuuttaa: ”Nälkää riittää”
Sveitsin MM-kisasensaatiossa isossa roolissa ollut Nino Niederreiter kertoi välieräpaikasta huolimatta Sveitsillä riittävän vielä paljon motivaatiota.
Pitkän tauon jälkeen saavutettu välieräpaikka ei ole saanut sveitsiläisryhmän mahaa täyteen.
– Nälkää riittää. Olemme todella innoissamme saamastamme mahdollisuudesta. Nyt meidän täytyy luoda uusi suunnitelma amerikkalaisia vastaan ja jatkaa samalla lailla eteenpäin, Niederreiter hehkutti SuomiKiekko-sivustolle.
Paikka neljän parhaan joukossa tuntuu silti uskomattomalta.
– Tämä on todella iso asia Sveitsin jääkiekkoilulle. Olemme viime vuonna olleet lähellä maailman kärkeä. Tämä oli iso askel kohti huippua päästä vihdoin mitalipeleihin.
Myös henkilökohtaisesti saavutus on nuoren laiturin suurimpia tähän mennessä.
– Ehdottomasti yksi isoimpia saavutuksia itselleni. On hienoa päästä pelaamaan mitaleista miesten tasolla, joten olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta.
Sveitsi kohtaa MM-kisojen välierässä USA:n. Ottelu alkaa lauantaina Suomen aikaa noin klo 20.00.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa