Kahden playoff-pelin jälkeen tasavoitoissa Detroitin kanssa oleva Anaheim toivoo pystyvänsä parantamaan peliä parilla avainosa-alueella kun ottelusarja jatkuu Red Wingsin kotikaupungissa ensi yönä Suomen aikaa. Valmentaja Bruce Boudreau arvioi Ducks-tappioon päättyneessä toisessa pelissä ongelmiksi muun muassa rangaistuksentappamisen sekä vaikeudet päästä mukaan peliin erien alussa. Myös playoff-pelikokemuksen puute näkyi tietyissä pelaajissa jännityksenä. – Molemmissa peleissä oli pari vaihtoa, joissa jätkiä lähti jäältä, koska he pelkäsivät tekevänsä virheen, eivätkä siis halunneet olla jäällä, mistä playoff-kokemuksessa on juuri kyse, Boudreau sanoi LA Times -sanomalehdelle. – Tarvitaan sitä tunnetta: ”laita minut jäälle, niin huolehdin siitä”. Tulen juttelemaan parin jätkän kanssa tänä iltana. Ducks-hyökkääjä Saku Koivu puolestaan sanoi keskittymisen olevan tiukasti tulevassa oli takana sitten minkälainen peli tahansa. – Joka toisena päivänä pelataan ja toisena matkustetaan, joten aikaa ei ole paljon miettiä, mitä tapahtui tai miksi. Täytyy siirtyä eteenpäin. – Ison voiton jälkeen ei voi leijailla liian korkealla ja toisaalta eilistä kovaa tappiota ei voi murehtia liian pitkään.

LUE MYÖS: