Ruotsissa ollaan varmoja MM-kullasta: ”Sveitsillä ei aseita Sedinin veljeksiä vastaan”
Kuva: Ilari Isotalo
Ruotsissa ollaan polleana sunnuntaisen finaalin alla. Ruotsi kaatoi välierässään lauantaina Leijonat 3-0-lukemin tyylipuhtaan esityksen jälkeen.
Vastaan joukkue saa todellisen yllättäjäryhmän Sveitsin, jonka meno ei laantunut edes välierävaiheessa kun USA jäi jalkoihin 3-0-lukemin.
Ruotsin mediassa ei anneta juurikaan, jos olleenkaan, toivoa Sveitsille vielä yhteen yllätykseen.
– Onnittelut yhdeksästä peräkkäisestä voitosta MM-kisoissa, ja onnittelut MM-hopeasta! Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että voittaisitte Ruotsin sunnuntai-iltana, ruotsin suurimpiin lehtiin kuuluvan Aftonbladetin toimittaja Mats Wennerholm julistaa.
– Sveitsi olkoon turnauksen suurin sensaatio, mutta se ei ole Kanada tai Venäjä. Olen ensimmäinen, joka voi myöntää heidän pelanneen loistokisat. He ovat tehneet eniten maaleja (34) ja päästäneet vähiten (12).
Sveitsi kaatoi alkulohkon avauspelissään Ruotsin 3-2-lukemin, mikä nostatti ensimmäisen kerran itseluottamuksen huippuunsa. Nyt samaa ei ole luvassa ruotsalaisten mukaan.
– Ruotsi, joka on MM-finaalissa, ei ole sama kuin se joukkue silloin. Henrik ja Daniel Sedin antoi joukkueelle uudet kasvot, kun he saapuivat Vancouverista. Ruotsilla on nyt maailmanluokan ylivoima ja terävin kärkiketju.
– Sedinien ja Loui Erikssonin ketju on tehnyt yhdessä 18 tehopistettä vain kolmessa ottelussa. Kuinka Sveitsi pysäyttää heidät?
Ruotsin ja Sveitsin välinen MM-finaali alkaa sunnuntai-iltana klo 21.30. Leijonat ja USA taistelevat pronssista klo 17.00 alkaen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?