Ruotsi löysi lääkkeet ongelmillensa oikeaan aikaan: ”Meitä on kritisoitu siitä joka päivä”
Ruotsin 3-2-voiton taustalla puolivälierissä oli yksi iso parantunut muutos. Joukkue sai nimittäin ensimmäistä kertaa turnauksessa takkuilleen ylivoimansa rullaamaan.
Tuloksena oli kaksi tärkeää ylivoimamaalia, jolla joukkue heräsi otteluun mukaan. Joukkueen tähtihyökkääjä Gabriel Landeskog myönsi niiden olleen enemmän kuin tärkeitä jatkoa ajatellen.
– Se todellakin toimi. Meitä on kritisoitu siitä joka päivä pelien jälkeen. Oli hienoa, että se tuotti nyt tulosta myös, Landeskog tuumi SuomiKiekko-sivustolle.
Ottelu oli muutenkin tapahtumia täynnä. NHL-hyökkääjä kertoi viihtyneensä hyvätunnelmaisessa taistossa.
– Oli melkoinen ottelu ja tapahtuma. Yhdessä pelissä ehti sattua jos mitä. Mutta me jaksoimme uskoa omaan tekemiseen läpi ottelun ja oli hienoa, että se maksoi itsensä takaisin.
Tuntematon Suomi
Joukkueen taival jatkuu seuraavaksi Suomea vastaan. Landeskog kertoi suomalasiryhmän olevan vielä melko vieras vastus. – En ole juuri ehtinyt seuraamaan heidän turnaustaan. Mutta hyvä joukkue sieltä tulee vastaan. Katsomme varmasti lähempänä peliä enemmän videoita ja taktiikoita. Tuoko rakkaan vihollisen Suomen kohtaaminen lisäkipinää otteluun? – Ehdottomasti. Siitä tulee iso peli. Toisaalta jo jääkiekon MM-kisojen välierät kotiyleisön edessä ovat niin iso asia, ettei siihen hirveästi tarvitse lisäkipinää. Siitä on enää vaikea keksiä parempia olosuhteita. Ilari Isotalo, Tukholma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa