MM-kisoissa Leijonat ovat aloittaneet urakan kahdella voitolla. Näissä kamppailuissa tehoista on vastannut pitkälti joukkueen ykkösketju. Sakari Salmisen ja Ville Viitaluoman miehittämä kakkosketju sai lauantaille uuden jäsenen, kun NHL-vahvistus Lauri Korpikoski pelasi ensimmäisen ottelunsa kisoissa. Paras suoritus oli vielä hakusessa. – Vähän vaikeampaa oli, mutta uskon, että eiköhän se kemia pelien myötä löydy, Salminen pohti. – Eihän se suorittaminen ihan parasta ollut. Vaikea peli ja muutenkin Slovakia pelasi hyvin, eikä siellä hirveästi tilaa ollut. Mutta kamppailut jatkuvat tästä, 24-vuotias KalPan laituri heitti. Jatkoa ajatellen Salmisella nousee esille erityisesti yksi petrauskohde. – Ykkösketju on pitänyt meidät noissa kahdessa voitossa pinnalla. Jatkossa muidenkin kenttien pitää tehdä niitä osumia. Maanantaina vastassa on Ranska. Kyseistä vastusta on turha lähteä aliarvioimaan. – Ei varmasti mikään huono jengi ole vastassa. Pitää tehdä ihan kunnolla hommia, Salminen linjasi. Ilari Savonen, Helsinki Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: