Leijonien kapteeni ihmetteli hylättyä maalia – tuomarit tarkastivat kahteen kertaan
Leijonien ja Latvian välisessä pelissä puheenaiheeksi nousi Sakari Salmisen ohjauksen kautta tullut maali, joka hylättiin kuitenkin videotarkistuksen jälkeen.
Leijonien kapteeni Lasse Kukkonen näki tilanteen hieman toisella tavalla kuin videotuomari.
– Sen mitä jumbolta näin, niin ei näyttänyt potkulta, Kukkonen sanoi SuomiKiekko-sivustolle pelin jälkeen.
Mutta lopulta tilanne oli toinen.
Mitä Kukkonen kapteenina sitten kysyi tuomareilta tilanteen jälkeen?
– He sanoivat siitä tilanteesta vain, että se oli potkumaali. Tuomari vielä sanoi, että oli kysynyt toisenkin kerran videolta. Eli silloin se varmaankin oli potku.
– Se kuvakulma, minkä me näimme, kertoi vähän toisenlaista. Mutta se on mennyttä nyt, Kukkonen ihmetteli.
Leijonat eivät päässeet missään nimessä helpolla lukemin 3-2 tulleessa voitossa.
– Kaveri pelasi hyvin. Puolustivat vahvasti ja siellä oli kuitenkin vaarallisia hyökkääjiä, jotka iskivät nopeasti vastaan. Heillä oli kuitenkin paineeton tila ja tiesivät, että pelit loppuvat tähän. Pystyivät ottamaan vielä vähän ylimääräistä riskiä.
– Emme oikein saaneet sellaista rytmiä päälle. Oli myös aika rikkonaista, kun molemmilla oli paljon jäähyjä. Mutta ei mitään. Hyvä, että löydettiin voiton avaimet jostain, Kukkonen päätti.
Ja lohkovoitto napsahti, mikä on iso juttu.
– Se on merkki siitä, että on tehty paljon asioita oikein, kapteeni tuumasi.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?