Leijona-legenda Jere Lehtinen: ”Mikael Granlundin kautta arvioitu turhan raa’asti!”
Leijonien valmennusjohdon taustalla toimii ex-huippupelaaja Jere Lehtinen, jonka virallinen titteli joukkueessa on pelaajatarkkailija. Pelaajana Leijonissa maailmanmestaruuden vuonna 1995 voittanut Lehtinen on hieman erimieltä arvostelusta, mitä maajoukkueryhmään juuri liittynyt Mikael Granlund on Suomesta saanut kauden aikana.
– Näin hänen pelejään Houstonissa, AHL-farmijoukkueessa, ja olen nähnyt NHL-pelejä. Täällä on kirjoitettu liian raa’asti hänen esityksistä. Minnesotalla on kova joukkue ja kauden lyhyys teki siitä hänelle, ja mm. Anaheimissa pelaavalle Sami Vataselle, vaikean. Joukkueiden täytyi heti alkaa voittamaan ja voittavaa joukkuetta ei helposti vaihdeta, Lehtinen valotti tiistaina Leijonien pressitilaisuudessa SuomiKiekko-sivustolle.
Granlund pelasi alkukauden AHL:ssä NHL:n työsulun aikana. Kevätkauden mies aloitti ”ylhäällä”, mutta rooli puolustavissa ketjuissa ei oikein natsannut ja mies siirrettiin takaisin farmisarjaan.
– Se kasvattaa pitkässä juoksussa. AHL:n taso on kuitenkin kova. Sinne menee joka vuosi pelaajia, joista tulee seuraavalla kaudella NHL-tähtiä. Hyvä homma nähdä myös sitä puolta. Hän on oppinut pelaamaan siellä suoraviivaisemmin. Peliäly, kuten tiedetään, on huima ja mies pystyy tekemään maaleja.
Granlund ei ole hetkeen pelannut. Edellinen kamppailu oli AHL:n pudotuspeleistä toissa viikonlopulta. Mies nostettiin Minnesotan NHL-miehistöön, mutta hän ei enää noussut pelaavaan kokoonpanoon. Joukkueen viikonloppuinen putoaminenvapautti suomalaisen maajoukkueen käyttöön.
– Hänellä oli treeneissä heti hyvä vauhti eikä ollut yhtään jäljessä kenestäkään. Nälkäinen kaveri ja halusi tosissaan jatkaa kauttaan ja olla mukana, mikä oli kiva nähdä.
Kai Lintinen (Twitter@kailintinen)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?