Leijona-arvostelu: Ortiolle Itävalta-pelistä puhtaat paperit
Kuva: Juha Tamminen
Leijona-arvostelu:
Joni Ortio: 9 Kassari ei ollut Suomen kokoonpanossa lainkaan eilisessä Venäjä-pelissä, vaan Ortio sai keskittyä rauhassa tähän koitokseen. Tämä oli valmennusjohdolta viisas veto. Ortio venyi Itävaltaa vastaan jo toisella minuutilla hienoon torjuntaan, kun Andreas Kristler pääsi laukomaan poikittaissyötöstä. Mikäli Ortio ei olisi yltänyt tähän, olisi pelistä saattanut muodostua toisenlainen. Peli oli maalivahdin vinkkelistä juuri niin hankala kuin olettaa saattoi. Leijonat hallitsi pelivälinettä niin suvereenisti, että Ortio oli maalillaan pitkiä aikoja kylmänä. Silti pitää huomioida, että 21-vuotias veräjänvartija teki kahdessa ensimmäisessä erässä muutaman näyttävän koppauksen. Kolmannen erän alussa Itävalta teki nopeaan tahtiin kaksi alivoimaosumaa. Kumpikin tilanne syntyi puolustajien hasardeista, joten Ortiolla oli vain vähän aikaa reagoida näihin. Toisena päivänä veskari olisi saattanut napata toisen tai peräti molemmat yritykset. 3-2-tilanteessa Itävalta painoi Suomen päässä muutaman minuutin ajan. Näinä vaikeina hetkinä Ortio piti Suomea pystyssä, kunnes kenttäpelaajat saivat kerättyä itsensä kasaan. Kokonaisuutena Ortion iltapuhde oli kiitettävä, sillä peli ei ollut missään nimessä helppo. Ortio kuitenkin venyi kiekon eteen kaikkein kriittisimmillä hetkillä ja täytti paikkansa täysin. SuomiKiekko-sivuston toimitusLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!