Kanadan kapteenin telonut ruotsalaispuolustaja sai lisää pelikieltoa – olympialaiset jäävät haaveeksi?
MM-kisojen puolivälieräpelissä Kanadan Eric Staalia taklannut Alexander Edler on saanut lisää pelikieltoa kansainväliseltä jääkiekkoliitolta IIHF:ltä.
Edler sai jo aiemmin kahden ottelun pelikiellon ja ruotsalainen on sivussa MM-kisojen välierän sekä sunnuntaina pelattavan mitalitaiston.
Nyt ruotsalaisaviisi Expressen kirjoittaa, että Edler on saanut IIHF:ltä yhteensä viiden ottelun pelikiellon. Näin ollen ruotsalaiselle jää MM-kisojen päätteeksi kolme peliä tuomiota kärsittäväksi.
– Mielestämme tämä on kummallista, sillä tästä ei ole ennakkotapausta tällä tasolla, Ruotsin joukkueen GM Tommy Boustedt toteaa Expressenille.
Voimassa olevan päätöksen myötä Edlerin osallistuminen ensi talven Sotshin olympialaisiin on vaakalaudalla, mikäli NHL-pelaajat saavat luvan pelata noissa karkeloissa.
Arvokisoissa jaettuja pelikieltoja voi kärsiä ainoastaan arvokisoissa, joten mikäli NHL-pelaajat pelaavat Sotshissa ja Edler tulee valituksi Tre Kronorin miehistöön, niin puolustaja on sivussa turnauksen kolme ensimmäistä ottelua.
LUE MYÖS:
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?