Mihin Tapparan ja Lukon sarja ratkesi?
Kuva: Juha Tamminen
Tappara eteni finaaleihin kaadettuaan Lukon välieräsarjassa lopulta voitoin 4-0. Mitä kamppailuista jäikään käteen?
Sarjan tapahtumia käyvät läpi toimittajat ja Kiekkoministerit Ilari Savonen ja Ilari Isotalo.
Tappara 4, Lukko 0. Oliko sarja lopulta niin selkeä mitä sarjan tulos näyttää?
Ilari Savonen: Tappara oli selkeästi parempi, se pitää ehdottomasti tunnustaa. Lukko oli hyvin mukana varsinkin sarjan alkupuolella, mutta kirvesrintojen ylivoima sen kuin kasvoi erityisesti kolmannessa ja neljännessä kamppailussa.
Tappara on vahva pelin jokaisella osa-alueella, eikä Lukko yksinkertaisesti pystynyt vastaamaan haasteeseen. Raumalaisilla oli omat paikkansa ensimmäisessä ja toisessa ottelussa, mutta tuntui kuin Lukolla bensa olisi loppunut niin fyysisesti kuin henkisesti eteenpäin mentäessä.
Ilari Isotalo: Lukko taisteli varsinkin sarjan alussa hyvin, ja siinä raumalaisten saumat yllätykseen olisivat olleet. Mitä pidemmälle sarja eteni, sitä selvemmin Tapparan pelitapa nousi esille Lukon yksilöitä vastaan. Viimeiset kaksi peliä olivat lopulta yllättävän selvää kamaa.
Olivatko Tapparan ratkaisupelaajat Lukon vastaavia vahvempia vai mistä lopulta selkeä paremmuus kumpusi?
Savonen: Tulihan eroja toki sielläkin. Kun Tapparan ykkössentteri Jarno Koskiranta oli kuin kulminaatiopiste kirvesrintojen vahvalle suorittamiselle, jäi Lukon kultapotta Justin Azevedo taas enemmän pimentoon. Eikä toki hänenkään takaa onnistumisia tullut.
Mutta ei kokonaiskuva tähän ratkennut. Tappara löysi reikiä Lukon paketista, kun taas Lukko ei löytänyt Tapparan vastaavasta. Näin sen voi tiivistää. Ja kaiken päälle Tappara käytti tehokkaasti paikkansa hyväkseen, oli lopputulos täten hyvin selvä. Alisuorittamista ei ole lähes lainkaan kirvesrintojen riveissä tällä hetkellä. Ja se on kova juttu se.
Isotalo: Koko sarja kuvaa hyvin koko raumalaisten kautta. Lukko oli läpi kauden muutaman yksilöiden varassa. Kun vastaan asettui sarjan parhaiten joukkueena pelaava ryhmä, olivat lukemat loppujen lopuksi melko selvät.
Kärppiä ja Jokereita vastaan Risto Dufvan ryhmä pärjäsi kilpikonnapuolustuksella. Tapparan pitkissä syöttöralleissa ja neljän ketjun myllytyksessä eväät loppuivat vain täysin kesken. Siinä mielessä on väärin hakea syitä raumalaisten sulamisesta tai kärkipelaajien vaisuudesta.
Onko kirvesrintojen ryhmittymä nyt selkeä ennakkosuosikki finaaleihin?
Savonen: Peli riippuu aina paljon vastustajasta ja Tapparalla on jälleen oma haasteensa muuttaa pakettia vastaantulevaa joukkuetta vastaan. Oli se sitten Ässät tai JYP. Mutta onhan se toki selvää, että kun pelillinen pohja on kunnossa, joukkue on fyysisesti ja henkisesti terveenä sekä maalivahtipeli toimii, että lähtökohdat ovat hyvät.
Kova tehtävä Ässillä tai JYPillä on edessä. Paljon on tehtävää, jotta kirvesrinnoilta voi napata neljä voittoa tänä keväänä.
Isotalo: Tuli vastaan sitten Ässät tai JYP, on Tappara finaaleihin omissa papereissa hienoinen ennakkosuosikki. Kaikki tekeminen ja nousujohdanteiset otteet lupaavat tällä hetkellä Tampereella hyvää.
Mikäli päävalmentaja Jukka Rautakorven sanoin joukkue pystyy ottamaan vielä yhden askeleen eteenpäin, on oranssi todennäköisesti tämän kevään muotiväri. Ainakin Tampereella.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
Ilari Isotalo
Twitter: @ilariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa