Leijonien ykkössentteriksi kaavailtu Petri Kontiola kädestään: ”Vähän varoo vielä ettei satu mitään”
Kuva: Juha Tamminen
Kuten uutisoimme, Leijonien joukkueen mukaan tällä viikolla liittynyt Petri Kontiola ei todennäköisesti pelaa Tshekin EHT-turnauksessa.
Syynä on varatoimenpide, sillä KHL:n pudotuspeleissä kovia kokeneen Kontiolan käden suhteen ei haluta riskeerata mitään.
Kontiolan mukaan kyseinen vamma on kuitenkin selätetty pitkälti ja käsi on hiljalleen hyvässä kunnossa.
– Huili kauden jälkeen on kyllä auttanut. Noissa meidän viimeisissä peleissä käsi oli niin turvonnut, mutta nyt se on koko ajan mennyt parempaan päin, eikä siinä oikein ole mitään enää. Vähän varoo vielä, ettei satu mitään, Kontiola sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Finaaleihin seuransa Traktorin kanssa edennyt Kontiola pystyi kuitenkin pelaamaan pelit läpi vammasta huolimatta.
– Siinä olivat isot panokset kyseessä. Kylä sitä silloin pelataan, oli mikä tahansa, Kontiola tuumasi.
Brnossa Kontiola harjoittelee Leijonien mukana tiiviisti, mutta pelit menevät katsomon puolella. Halu pelien suhteen kaukaloon hyppäämiseen olisi kova, mutta realiteetit pitää kuitenkin muistaa.
– Olisihan se kiva jo pelata ja ei tänne lomalle jaksaisi lähteä. Se on kuitenkin järkevää, että luistelen nyt kunnolla ja pidän sitä kuntoa yllä sitä kautta. Jos tässä nyt jotain tapahtuisi, niin sitten jäisi ne kisat väliin.
– Sehän se tässä kivointa on, että pääsee juuri niihin MM-kisojen peleihin mukaan, Kontiola pohti.
Ilari Savonen, Brno
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?